Voittomaalin iskenyt HJK-konkari: ”Yks per kausi tavoite täytetty”
Kuva: Juha Tamminen
Ylivoimainen mestarisuosikki HJK aloitti mestaruutensa puolustamisen kurssissa, kun saaliiksi Veikkausliigan avausottelusta tuli kolme pistettä. Pietarsaaren Jaro pisti kuitenkin tiukasti kampoihin Helsingissä ja HJK:n voitto kirjattiin niukasti 1-0-lukemiin. Voittomaalin puski Teemu Tainio kulmapotkusta.
Tainion edellinen liigamaali syntyi niin ikään puskusta ottelussa FC Honkaa vastaan viime elokuussa. Kipparin 2-2-tasoituksen jälkeen HJK kiri 4-2-voitoon, mikä käänsi mestaruustaistelun Klubille.
– Tavoite on ollut tehdä yksi maali per kausi, nyt apina hyppäsi heti pois selästä. Jotakin oikea-aikaisuutta tai vastaavaa siinä oli, hyvä että meni sisään, Tainio kertoi ottelun jälkeen.
HJK:n syöttöpeli ei rullannut tuttuun tapaansa, millä joukkue jyräsi viime syksynä viidenteen peräkkäiseen mestaruuteen päättäessään kauden pitkään tappiottomaan putkeen.
– Ehkä tahmeus johtui siitä, että pakkovoitto painoi takaraivossa eikä oltu niin terävällä jalalla. Valmistauduttiin kuitenkin ihan hyvin, Tainio mietiskeli ottelun jälkeen.
– Jarokin teki pelin vaikeaksi. Pitivät pelin leveänä ja me juostiin siellä väleissä. Tänään tärkeintä oli saada kolme pistettä eikä tästä kannata paljon muita johtopäätöksiä tehdä.
Kai Lintinen, Helsinki
Twitter: @kailintinen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa