Ex-HJK:lle uusi kokemus ulkomailla: ”Harjoituksissa tultiin lujaa sukille”
Huuhkaja-laituri Erfan Zeneli vietti keväänsä Israelin pääsarjassa. Kausi päättyi viime viikonloppuna Maccabi Petah Tikvan fanien valtaviin juhliin – sarjapaikan dramaattisen säilymisen ansiosta.
– Me kuultiin, että tasapisteissä meidän kanssa ollut joukkue oli tehnyt 2-1-johtomaalin 84. minuutilla. Mekin oltiin tasoissa, joten meidän oli pakko voittaa oma peli. Tehtiin sitten rankkarista 90. minuutilla maali ja säilyttiin paremman maalieron ansiosta, Zeneli kertaili SuomiFutis-sivustolle.
– Me ollaan täällä (HJK:n kotistadionilla) juhlittu mestaruutta, ja siellä juhlittiin ainakin yhtä kovaa tätä säilymistä, Zeneli naurahti HJK:n treenien päätyttyä keskiviikkona.
Kosovolaissyntyinen pelimies pitää Klubin treeneissä virettä yllä ennen kuin maajoukkue kokoontuu ensi viikon Tshekki-peliä varten.
Israelilaisseurasta hänelle jäi hyvä maku, mutta jatkoa ex-HJK hakee uralleen muualta, vaikka Maccabi Petah Tikva tarjosi jatkoa.
– Sarja on hyvä, ja siinä on monta hyvää joukkuetta. Mekin pelattiin ensin ihan hyvin, mutta sitten alkoi kriisi. Kaikille alkoivat stressata, että kohta me pudotaan, valmentajakin, Zeneli päivittelee.
Israeliin jääminen on sekin vaihtoehto, sillä kiinnostusta on ollut maan isommista seuroista.
– Luulen, että tämän kuun aikana asiat selviävät.
Tulokasta kyräiltiin aluksi
Uuttakin ”Efu” Israelissa oppi. – No esimerkiksi treeneissä taidettiin mennä kovempaa kuin peleissä, koska niin paljon jengiä halusi olla avauksessa. Suomessakin taistellaan pelipaikoista, mutta siellä tullaan lujaa sukille, kun täällä ehkä ollaan vähän kiltimpiä. Oliko uutta tulokasta, potentiaalista oman pelipaikan ryöstäjää, kohtaan kyräilyä? – No pari päivää ehkä vähän. Sen jälkeen pelaajat ottivat mukaansa syömään, ja oli tosi mukavia kavereita. Itse peleissäkin mentiin vauhdilla – välillä Zenelin mielestä liiankin lujaa. – Kun saatiin pallo, piti lähteä nopeesti, mennä päästä päähän. Välillä ei ollut keskikenttää ollenkaan, ja välillä tuntui että itse jouduin pelaamaan laitalinkin sijaan laitapuolustajaa, Zeneli muistelee SuomiFutis-sivustolle. Huuhkajat kohtaa Tshekin harjoitusottelussa ensi keskiviikkona Olympiastadionilla klo 19. Pekka Mäntylä, Helsinki Twitter: @pjmantLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin