HJK-luotsi löysi positiivista uusista loukkaantumisista: ”Tuorein jaloin europeleihin”
HJK kaatoi maanantaina SJK:n Helsingissä niukasti 1-0-lukemin. Voittomaalista vastasi senegalilaiskärki Macoumba Kandji, joka viimeisteli osumansa läpiajosta Robin Lodin syötöstä ottelun 88. minuutilla. Hyökkääjä hyvitti samalla ottelun alussa tapahtuneen vastaavan avopaikan hukkaamisen.
HJK:lle jobin postia ottelusta tuli kahden loukkaantumisen myötä. Ensin oikeana puolustajana Gideon Baah satutti ilmeisesti nivusensa ja vaihdettiin kentältä 36. minuutilla nuoreen Alex Lehtiseen.
Toisella puoliajalla avauksessa niin ikään pelannut Rasmus Schüller kaatui kaksinkamppailutilanteessa pahasti kätensä päälle ja peli oli sillä selvä 53. minuutilla.
HJK-luotsi Mika Lehkosuo valotti ottelun jälkeen miesten tilanteita.
– Kävin lääkärin luona ottelun jälkeen kysymässä Schüllerin tilanteesta. Käden värttinäluu ilmeisesti jotenkin murtunut. Vakavuus selviää kuvauksista myöhemmin, Lehkosuo kertoi.
– Baahilla on jonkun näköinen lihasrevähtymä. Ensimmäinen viesti oli, että on useita viikkoa sivussa.
HJK:n menetykset vaikuttavat myös Huuhkajiin
Lehkosuo otti ongelmat tyynesti vaikka joukkueelta on jo ennestään sivussa loukkaantumisten vuoksi laitapakit Veli Lampi ja Sebastian Sorsa sekä keskikentän johtaja Teemu Tainio. – Loukkaantumiset kuuluu urheiluun ja jalkapalloon. Keskitymme nyt enemmän terveisiin pelaajiin. Schüller ja Baah palaavat mukavasti tuoreilla jaloilla heinäkuuhun (, jolloin pelataan europelejä). Ehkä he ottivat tahalleen huilia, Lehkosuo latasi! SJK voitto oli Lehkosuolle kuudes ottelu HJK-luotsina ja kuudes voitto. Seuraavaksi joukkue kohtaa viikon päästä keskiviikkona Interin vieraissa. HJK:sta Tapio Heikkilä, Valtteri Moren sekä Mika Väyrynen matkaavat Huuhkajien mukana Baltic Cupiin. Väyrynenkin otti tosin kovan tällin SJK-pelissä, mitä hän poti toista minuuttia kentän pinnassa. Hän pystyi jatkamaan, mutta vaihdettiin myöhemmin kentältä. HJK-pelureista myös Schüller, Tainio, Lampi ja Sorsa olivat alkujaan Huuhkajien ryhmässä mukana, mutta jäävät nyt luonnollisesti sivuun. Kai Lintinen, Sonera Stadion Twitter: @kailintinenLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä