Huuhkajien mukana Baltic Cupissa hyökkääjänä jälleen oleva Riku Riski ei ole täysin tyytyväinen alkukauteensa Norjan suurseurassa Rosenborgissa, minne hän siirtyi talvella. Joukkue on sarjassa seitsemäs ja kaikki on auki vaikka mestaruuden suhteen. Parempaan pitää kuitenkin pystyä, mikäli kauden lopussa halutaan juhlia. – Ei ole niin hyvin kulkenut kuin odotettiin. Ollut välillä aika nihkeätä. Sarjaa on nyt kolmasosa pelattu ja viime aikoina kuitenkin ollaan parannettu ja olen luottavainen loppukauden suhteen, Riski kommentoi Huuhkaja-TV:lle. Riski aloitti kauden laitakärkenä, mutta on siirtynyt tutummalle 10-paikalle viime peleissä ja tulokset ovatkin olleet parempia. – Emme ole joukkueena pelanneet hyvin. Meillä on mielestäni parhaat yksilöt sarjassamme. Omia otteita voi peilata joukkueen esityksiin. Olen tyytyväinen saamaani peliaikaan. Nyt kun olen päässyt takaisin keskelle, niin pelit ovat menneet paremmin. Olen saanut maalipaikkojakin. Tässä roolissa olen voinut keskittyä tuttuihin juttuihin. Huuhkajat kohtaa Baltic Cupissa torstaina Liettuan ja lauantaina sijoitusottelussa isäntämaan Latvian tai Viron.

LUE MYÖS: