Huuhkaja-hyökkääjä Riku Riski kentän paras: ”Maalien puute ainoa miinus”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkaja-hyökkääjä Riku Riski arvioitiin mediassa Rosenborgin parhaaksi pelaajaksi perjantaisessa kotiottelussa Stabaekia vastaan ja Riku oli itsekin peliinsä tyytyväinen. 1-3-kotitappio sen sijaan ei lämmittänyt mieltä.
– Oli varmasti paras peli itseltäni tähän asti. Maalipaikkojakin tuli, mutta maalit jäivät puuttumaan – se oli oikeastaan omalta kohdalta ainoa miinus, Riku kertoi pelaajatallinsa OrsaSportin haastattelussa.
– Tappio totta kai harmittaa. Iso peli kansallispäivän alla ja 20 000 katsojaa paikalla. Peli olisi ollut lisäksi täysin voitettavissa.
Tilaisuus kurssin kääntämiseen tulee kuitenkin heti maanantaina, kun Rosenborg matkaa Sarpsborgin vieraaksi.
– Aika samantyyppistä peliä odotan kuin perjantaina. Me olemme pelanneet kuitenkin nyt keväällä paremmin vieraissa, joten luottavaisena olen voittomahdollisuuksien suhteen. Kolme pistettä antaisi taas ihan hyvät asemat ennen tulevaa isoa peliä Strömsgodsetia vastaan.
Riski ei seurakiireiden vuoksi ole mukana Huuhkajien keskiviikon ystävyysottelussa Tshekkiä vastaan, koska ottelua ei pelata FIFA:n virallisena kv-pelipäivänä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille