Mikä Valioliiga-seura on ollut olla pisimpään kärjessä? – Manchester City ei juhli tässä tilastossa!
Kuva: Getty Images
Manchester City on todella lähellä Valioliigan voittoa, kun joukkue kaatoi alkuhankaluuksien jälkeen Aston Villan keskiviikkona rästipelissään 4-0-lukemin.
Citylle riittää päätöskierrokselta tulokseksi käytännössä tasapelikin West Ham -ottelusta mestaruuteen. Vaikka Liverpool, voittamalla oman ottelunsa, voisi nousta tasapisteisiin, on Cityn maaliero tällä hetkellä 13 maalia parempi.
City on noussut huippuvireeseen kreivin aikaan, kun mestaruustaisto käy kuumillaan. Arsenal johti sarjaa pitkään helmikuun alkuun. Pitkin kevättä varsinkin Liverpoolia ja myös Chelseaa ehdittiin jo toitottaa mestariksi, mutta City on viime metreillä pitänyt parhaiten tasonsa.
On kuitenkin hämmästyttävää katsoa tilastoa, missä on kunkin kärjessä piipahtaneen joukkueen viettävät päivät sarjakärjessä. City on kauden aikana ollut vain 11 päivää kärjessä.
Suurimman osan ajasta kärkisijaa on pitänyt Arsenal, peräti 128 päivää. Chelsealla oli kärkisija hallussaan tästä noin puolet kuten myös Liverpoolilla.
ManU:kin ehti piipahtaa piikkipaikalla kahden päivän ajan alkukaudesta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen 18-vuotias lupaus vaihtaa seuraa
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle