Veikkausliigan kaksinkertainen maalikuningas IFK Mariehamniin
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan maalikuninkuuden kausilla 2005 ja 2010 voittanut Juho Mäkelä on purkanut sopimuksensa sveitsiläisen St. Gallenin kanssa ja siirtyy lyhyellä sopimuksella Ahvenanmaalle. Mäkelän sopimus IFK Mariehamnin kanssa kestää elokuun ensimmäisen viikon loppuun.
30-vuotias Mäkelä on voittanut neljä Veikkausliigan mestaruutta ja pelannut myös kahdeksan A-maaottelua. Ulkomailla hän on pelannut skotlantilaisessa Heartsissa, Australian liigan Sydney FC:ssä, Saksan kakkosbundesliigan Sandhausenissa sekä Sveitsin liigan Thunissa ja St. Gallenissa.
St. Gallenissa Mäkelä ei päässyt kertaakaan joukkueen aloituskokoonpanoon, mutta pelasi kuudessa ottelussa vaihdosta sisään tultuaan. Maalitili jäi ykkösjoukkueessa avaamatta, mutta seuran reservijoukkueessa suomalainen heilutti verkkoa kaksi kertaa huhtikuun aikana.
IFK paikkailee Mäkelän palkkaamisella hyökkäävien pelaajien loukkaantumissumaa. Kokeneen maaliruiskun hankinnalla pyritään antamaan myös lisää kaivattua lepoaikaa peliruuhkassa kärkinimille Luis Solignacille, Bernardo Ribeirolle ja Petteri Forsellille.
– Luis on pelannut 90 minuuttia periaatteessa jokaisessa pelissä. Tarvitsimme hänelle vaihtoehdon, jotta hänen kuntonsa säilyy koko kauden. Juho on erinomainen korvaaja Dever Orgillille siihen saakka, kun hän palaa pelikuntoon, IFK-pomo Peter Mattsson sanoo seuran kotisivuilla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin