FC Viikingit hankki maalilleen Veikkausliiga-mestarin
Kuva: Juha Tamminen
Jalkapallon Ykkösen jumbojoukkue FC Viikingit on hankkinut riveihinsä maalivahti Patrick Bantamoin.
Viikinkien alkukausi on sujunut heikosti ja vuosaarelaisjoukkue pitää perää Ykkösen sarjataulukossa. Lisää huonoja uutisia joukkueelle tuli
viime viikolla, kun kokenut ykkösmaalivahti Mika Johansson loukkaantui ja on sivussa tositoimista seuraavat viikot.
Paikkaajaksi tuleva Bantamoi on 28-vuotias Sierra Leonesta kotoisin oleva maalivahti. Laina kestää ainakin 3.8. asti. Hän on pelannut Veikkausliigassa yli 100 ottelua KuPS:n ja Interin riveissä aiemmin.
Kaudella 2008 Bantamoi piti maalinsa puhtaana 15 peliä, kun Inter voitti Suomen mestaruuden.
Interistä Bantamoi siirtyi Hollantiin, jossa loukkaantumiset kuitenkin vesittivät lopullisen läpimurron. Bantamoi palasi nyt Suomeen ja siirtyi FC Espoon kautta lainalle vuosaarelaisryhmään. Bantmoi oli keväällä myös testissä FC KTP:ssä, mutta ei saanut sopimusta seuraan, joka johtaa nyt sarjaa.
Tuttu keskikenttämies lainalle seuraan
Viikingit on tehnyt myös toisen lainahankinnan, kun Eetu Kaipio siirtyy Hakasta Viikinkeihin. Keskikenttäpelaaja Kaipio pelasi Viikingeissä kauden 2010, jonka jälkeen hän siirtyi MYPAn riveihin ja sieltä kolmen kauden jälkeen Hakaan. Kaipio pelaa Viikingeissä ainakin kuusi ottelua. Pelaajat ovat mukana jo torstain JJK-kotipelissä.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit