Huuhkajat halusi Sami Hyypiän mukaan EM-karsintoihin – ”Vaikea yhtälö”
Palloliitto tiedusteli keväällä Sami Hyypiän halukkuutta tulla mukaan Huuhkajien EM-karsintaprojektiin osaksi valmennustiimiä.
Bayer Leverkusenista kenkää saanut Hyypiä halusi kuitenkin ensin katsastaa markkina-arvonsa seurajoukkueiden keskuudessa.
– Touko-kesäkuussa oli nämä kolme maajoukkueen peliä. Sanoin, että ei ole järkeä, jos ilmoitetaan ennen niitä, että olen valmennustiimin jäsen, koska mulla oli kuitenkin halu tehdä töitä kesän jälkeen seurajoukkueessa.
– Päätettiin, että katsotaan ensin kesä, ja jos ei mitään hommaa ilmaannu ja Mixu (Paatelainen) ja liitto muutenkin on sitä mieltä, että minusta olisi apua valmennustiimissä, niin totta kai olisin valmis, Hyypiä kertasi suomalaismedialle maanantaina Helsingissä.
Englannin Championshipistä nousua Valioliigaan himoitseva Brighton kuitenkin tuli ja nappasi suomalaisen kolmen vuoden paperilla pääkäskyttäjäkseen, ja käytännössä pesti Huuhkajissa ei sen jälkeen ole mahdollinen.
– En tiedä onko Championshipissä hirveästi maaottelutaukojakaan. Kyllä se olisi vaikea yhtälö, Hyypiä myöntää.
Eli et lähde karsinta-avaukseen Färsaarille?
– Näillä näkymin en. Jos en ole saanut potkuja ennen sitä, Hyypiä nauratti kuulijoitaan.
Voiko Sami Hyypiä managerina avata suomalaispelaajille väyliä Englantiin? Entä miltä vaikuttaa uusi joukkue ja kaupunki Brighton? Siitä lisää HuippuFutis-sivustolla!
Pekka Mäntylä, Helsinki
Twitter: @pjmant
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne

- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn