Maaliton peli piti Kreikan ja Japanin jatkotoiveet yllä – vuoden 2004 EM-voittaja pilasi joukkueensa pelin!
Japanin ja Kreikan välinen ottelu päättyi odotetusti ja joukkueet onnistuivat välttämään maalinteon perjantaiyönä klo 01 alkaneessa ottelussa. Tasapeli piti molempien jatkotoiveet kuitenkin yllä.
Kreikka, joka oli pelannut karsinnoissa MM-joukkueista eniten nollapelejä, oli hävinnyt avauspelissään Kolumbialle 0-3-lukemin. Japani puolestaan hävisi ennen Kreikka-nyhjäystä Norsunluurannikolle.
Ottelun kulkuun vaikutti merkittävästi Kreikan Konstantinos Katsouraniksen – vuoden 2004 EM-voittajan – ulosajo 38. minuutilla toisen varoituksen myötä.
Miehen molemmat varoitukset tulivat hyökkäyspäässä, kun 34-vuotias konkari kahdesti liukui myöhässä vastustajaan pyrkiessään estämään nopeat lähdöt vastahyökkäykseen.
C-lohkoa johtaa kahden pelin jälkeen Kolumbia kuudella pisteellä ja on varmistanut jo jatkopaikkansa. Norsunluurannikko on toisena kolmella pisteellä. Japanilla ja Kreikalla on nyt piste plakkareissaan.
Päätöspeleissä iskevät yhteen Kreikka ja Norsunluurannikko sekä Japani ja Kolumbia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin