Moni MM-kisapelaaja pohtii: pidättäytyäkö syömisestä ja juomisesta?
Kuva: Getty Images
MM-kisoissa mukana olevilla muslimipelaajilla on edessään vaikean pohdinnan paikkka: onko mahdollista pidättäytyä juomisesta ja syömisestä vaikeissa olosuhteissa?
Islamin pyhä juhla ramadan alkoi sunnuntaina. Seuraavan kuukauden ajan muslimit pidättäytyvät syömisestä ja juomisesta aamunkoitteesta auringonlaskuun. Eniten asiaa joudutaan todennäköisesti pohtimaan Algerian ryhmässä, joka kohtaa tänään Saksan. Jos pelaajat noudattavat uskollista perinnettä, sen voisi ajatella merkittävästi vaikuttavan kisasuoritukseen.
– Meidän täytyy keskustella tästä, algerialaispelaaja Djamel Mesbah sanoi The National -lehden mukaan.
– On selvää, että uskontomme on tärkeä asia joukkueelle. Tulemme puhumaan tästä ja katsotaan, miten etenemme asiassa.
Osa jättää väliin
Vuoden 2012 olympialaisissa monella urheilijasta oli edessään vastaava kysymys. Tuolloin moni pelaaja päätti syödä, jotta kisasuoritus ei heikkenisi. Vastapainona pelaaja päätti yrittää hyvittää asian toisella kertaa tai tehdä lahjoituksen hyväntekeväisyyteen. Algerialaispelaajien lisäksi ramadan vaikuttaa tämänpäiväisissä otteluissa jonkin verran myös Ranskan ja Nigerian joukkueeseen. – Tiedän muslimina, että on olemassa joitain sääntöjä, jotka sallivat meitä välttämään sen, Bacary Sagna Ranskan joukkueesta mietti. – Henkilökohtaisesti minä en aio sitä tehdä. Jokainen on vapaa toimimaan tahtonsa mukaan ja kunnioitan täysin heitä, jotka sen päättävät tehdä. Saksalaistähti Mesut Özil on jo ehtinyt ilmoittaa jättävänsä ramadanin väliin.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti

- Fabrizio Romano: Leo Walta siirtymässä Englannin Mestaruussarjaan