Pikkuhuuhkajille kelpaa vain voitto EM-karsintapelistä: ”Pelilliset asiat on hiottu kuntoon”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen U21-maajoukkue eli Pikkuhuuhkajat kohtaa sunnuntai-iltana klo 18.30 alkaen Moldovan EM-karsintaottelussa Kouvolassa.
Suomen mahdollisuudet jatkopaikkaan ovat käytännössä haihtuneet, mutta jokaiseen otteluun lähdetään vain kolme pistettä mielessä.
Suomi on lohkon nelosena, kun lohkovoittaja ja kymmenestä lohkosta neljä parasta kakkosta etenee jatkokarsintaan. Lohkon kärjessä on Englanti ylhäisessä yksinäisyydessään, kakkosena oleva Wales on neljän pisteen päässä.
Pikkuhuuhkajat ovat leireilleen kuluneen viikon pelipaikkakunnalla.
– Valmistautuminen on sujunut hyvin ja joukkueessa on positiivisen odottava tunnelma. Odotan, että olemme sunnuntaina valmiita pelaamaan hyvin kotiyleisön edessä. Voittamaan lähdetään, totta kai, Kautonen vakuuttaa Palloliiton kotisivuilla.
– Pelilliset asiat puolustuksen ja hyökkäyksen suhteen on nyt hiottu. Meidän täytyy olla valmiita toteuttamaan kurinalaisesti joukkueen pelitapaa.
Tim Väyrynen taas nuorten tukena
Pikkuhuuhkajien syömähampaana ottelussa toimii Tshekkiä vastaan viime viikolla A-maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Tim Väyrynen, joka nyt tukee alle 21-vuotiaiden kisahaaveita. Moldova-otteluun valittu miehistö on osittain valittu tulevia karsintoja ajatellen. Nuorennusleikkaus on päävalmentajan mukaan sujunut suunnitellusti. – Ensikertalaiset ovat kaikki päässeet hyvin mukaan joukkueeseen. Pelaajat ovat valmiita antamaan kaikkensa Suomi-paidassa sunnuntaina, Kautonen uskoo. Alkuperäisestä joukkueesta putosi vammojen vuoksi Daniel O´Shaughnessy joutui jättämään joukkueen jo torstaina. Hänen tilalleen nousi TPS:n Miro Tenho. Pikkuhuuhkajat päättää karsinnan Moldova-pelin jälkeen kahteen kotipeliin Walesia ja San Marinoa vastaan syyskuussa.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”