Argentiinalaiset julmistelivat Saksalle vuonna 2006, kun Jens Lehmann säilytti sukassaan lunttilappua puolivälierän rangaistuspotkukilpailussa. Lapussa oli maalivahtivalmentajan kooste Argentiinan vetäjien taipumuksista rankkarikisoissa, ja Saksa menikin jatkoon hyvin ”aavistaneen” Lehmannin turvin. Nyt Argentiinan Sergio Romeron arvellaan hyödyntäneen samaa juonta Hollantia vastaan viime yönä. Argentiinalaismedia Olén julkistamalla videolla näkyy, kuinka Romero tarkastelee jotain ennen asteluaan maaliviivalle – ja kätkee lapun housuihinsa ennen vetoa. Romero kuitenkin kiisti Olén haastattelussa, että kyse olisi ollut rangaistuspotkukilpailuun liittyneestä lunttilapusta, vaan ”henkilökohtaisesta lapusta, joka on auttanut häntä”. Tarkemmin Romero ei kuitenkaan suostunut lapun sisältöä paljastamaan. Olén julkaisemalta videolta itse kukin voi pohtia, minkälaisesta rakkauskirjeestä lienee ollut kyse.

LUE MYÖS: