FIFA:n korkeimmissa asemissa olevat miehet ovat puhuneet sen puolesta, että USA:lla olisi suuret mahdollisuudet saada MM-kisat itselleen, mikäli maa hakisi vuoden 2026 turnausta itselleen.

USA on kerran aiemmin isännöinyt MM-turnausta vuonna 1994. Turnaus nosti lajin näkyvyyttä silloin todella paljon, mutta noste kuihtui ja laji on yhäselvästi muiden suurten ammattilaislajien varjossa.

USA:n kisajoukkueen taakse on käynnissä olevien MM-kisojen aikana noussut tukku maan tunnetuimpia tähtiä ja mm. presidentti Barack Obaman taustajoukot ovat päivittäneet kuvia sosiaaliseen mediaan, missä presidentti seuraa maajoukkueen edesottamuksia.

– Mitä nämä pelaajat saavuttivat, on todella, todella merkittävää, Obama ehti kommentoida USA:n turnausta BBC:n mukaan.

”TV-yleisö ennennäkemättömän suuri”

Nyt FIFA:n korkeissa viroissa olevat avainhahmot vihjaavat, että USA:n kannattaisi hakea vuoden 2026 MM-kisoja.

– USA:ssa tehdään sitoutunutta työtä jalkapallon parissa. Se, mitä näemme USA:ssa, on hämmästyttävää. TV-yleisö on ennennäkemättömän suuri, lyöden jopa NBA:n, FIFA:n pääsihteeri Jerome Valcke kommentoi brassilehti Globolle.

– Maalla on suurin juniorimäärä maailmassa, yli 20 miljoonaa nuorta harrastaa lajia. Uskon, että heillä on kiinnostusta järjestää MM-kisat vuonna 2026.

Myös FIFA:n puheenjohtaja Sepp Blatter on vaikuttunut USA:n hypestä.

– Kiinnostuksen taso USA:ssa on erittäin korkea. Jalkapallo on pääsemässä ihmisten ihon alle – jalkapallon taso on todella uskomaton.

USA haki jo vuoden 2022 turnausta, mikä lopulta annettiin Qatarille. Valinnasta on sittemmin paljastunut todella paljon epäselvyyksiä esim. lahjontaa.