FIFA-pomoilta vihreää valoa: ”USA voisi hakea vuoden 2026 MM-kisoja”

Kuva: Getty Images
FIFA:n korkeimmissa asemissa olevat miehet ovat puhuneet sen puolesta, että USA:lla olisi suuret mahdollisuudet saada MM-kisat itselleen, mikäli maa hakisi vuoden 2026 turnausta itselleen.
USA on kerran aiemmin isännöinyt MM-turnausta vuonna 1994. Turnaus nosti lajin näkyvyyttä silloin todella paljon, mutta noste kuihtui ja laji on yhäselvästi muiden suurten ammattilaislajien varjossa.
USA:n kisajoukkueen taakse on käynnissä olevien MM-kisojen aikana noussut tukku maan tunnetuimpia tähtiä ja mm. presidentti Barack Obaman taustajoukot ovat päivittäneet kuvia sosiaaliseen mediaan, missä presidentti seuraa maajoukkueen edesottamuksia.
– Mitä nämä pelaajat saavuttivat, on todella, todella merkittävää, Obama ehti kommentoida USA:n turnausta BBC:n mukaan.
”TV-yleisö ennennäkemättömän suuri”
Nyt FIFA:n korkeissa viroissa olevat avainhahmot vihjaavat, että USA:n kannattaisi hakea vuoden 2026 MM-kisoja. – USA:ssa tehdään sitoutunutta työtä jalkapallon parissa. Se, mitä näemme USA:ssa, on hämmästyttävää. TV-yleisö on ennennäkemättömän suuri, lyöden jopa NBA:n, FIFA:n pääsihteeri Jerome Valcke kommentoi brassilehti Globolle. – Maalla on suurin juniorimäärä maailmassa, yli 20 miljoonaa nuorta harrastaa lajia. Uskon, että heillä on kiinnostusta järjestää MM-kisat vuonna 2026. Myös FIFA:n puheenjohtaja Sepp Blatter on vaikuttunut USA:n hypestä. – Kiinnostuksen taso USA:ssa on erittäin korkea. Jalkapallo on pääsemässä ihmisten ihon alle – jalkapallon taso on todella uskomaton. USA haki jo vuoden 2022 turnausta, mikä lopulta annettiin Qatarille. Valinnasta on sittemmin paljastunut todella paljon epäselvyyksiä esim. lahjontaa.LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- Bundesliigassa isojen kohtaaminen – näin kävi Der Klassikerissa
- Suora putoaja selvillä – näin kävi Hakan ja KTP:n kohtalonpelissä
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- Expressen: Tässä on Ruotsin uusi päävalmentaja
- Bundesliigassa isojen kohtaaminen – näin kävi Der Klassikerissa
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Matias Siltanen kertoi mielipiteensä siirtohuhuista: ”Näin suuret seurat eivät seuraa sinua, jos…”