Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos on antanut valtion työntekijöille mahdollisuuden seurata maan jalkopallohistorian kenties tärkeintä ottelua. Kolumbia kohtaa kuumassa puolivälieräottelussa Brasilian perjantaina. Se ei ole ikinä aiemmin edennyt näin pitkälle MM-kisoissa. Maan nokkamies on mukana futishuumassa. Santos kutsuu perjantaita ”kansalaispäiväksi” ja valtion työntekijöiden työpäivä loppuu klo 13, jotta kaikki pystyisivät seuraamaan ottelua. Varapresidentti Angelino Garzon on kehottanut kuntia ja kaupunkeja päästämään toimistotyöntekijöitä aikaisin vapaalle. Presidentti Santos uskoo omiinsa. BBC:n mukaan hän seuraa ottelun paikan päällä ja palaa tämän jälkeen Kolumbiaan seuraamaan voitonjuhlia. Kolumbian ensimmäinen voitto MM-kisoissa aiheutti maassa lukuisia mellakoita ja ainakin 10 ihmisen raportoidaan kuolleen.

LUE MYÖS: