Kommentti: Hollannin Cillessenin karmiva kierre ei päättynyt vieläkään
Kuva: Getty Images
Hollannin Jasper Cillessen kasvattaa selkäänsä keskikokoista suurempaa apinaa.
Hyökkääjillä apinoita synnyttävät tekemättömät maalit, 25-vuotiaan maalivahti-Jasperin tapauksessa torjumattomat rankkarit.
Moni tilastonikkari muisti huomauttaa ennen rangaistuspotkukisan alkua Argentiinaa vastaan, ettei Ajax-veskari ole torjunut ammattilaisurallaan rankkaria.
Siis ikinä.
Puolivälierään Louis van Gaal vaihtoi pilkkuihin tolppien väliin Tim Krulin, jonka saldo ennen tuota skabaa oli 2/20.
Cillessen protestoi ratkaisua ja koki tulleensa väärinkohdelluksi. Ei ihme, että Argentiinaa vastaan hän liikehti hyvin hermostuneena kentän laidalla omaa torjuntavuoroa odotellessaan. Oli näytön paikka – joka jäi käyttämättä. Jasperin torjuttujen rankkarien saldo on nyt 0/20.
Tuskin yllätysvaihto puolivälierässä ainakaan kasvatti Cillessenin itseluottamusta.
Etenkin Maxi Rodriguezin ratkaiseva rankkari oli keskiviikkoyönä suorastaan huono: otolliselle torjuntakorkeudelle, eikä nurkkaan tai keskelle vaan juuri sopivaan kohtaan veskarin kannalta. Sergio Agueronkin pilkun olisi Cillessen voinut ottaa parempana päivänä kiinni.
Tai ainakin joku muu olisi voinut.
Pekka Mäntylä
Twitter: @pjmant
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin