Veikkausliigassa nähdään tärkeä kamppailu, kun pohjamutiin juuttuneet RoPS ja TPS iskevät yhteen lauantaina.

Vaikka pisteroa on kuusi pistettä rovaniemeläisten hyväksi, ei Juha Malinen aliarvioi tulevaa vastustajaa.

– Kyllä TPS on parempi joukkue kuin tällä hetkellä näyttää, he taistelevat suoraselkäisesti sarjapaikastaan. Joukkue on yritteliäs ja varsin nopea ja heillä on hyviä pelaajia riveissään kuten vaikkapa Jukka Lehtovaara ja Mikko Hyyrynen, RoPS-valmentaja kertasi seuran sivuilla.

Rovaniemeläiset odottelevat samalla jo tulevaa Eurooppa-liigan toista karsintakierrosta. Se ei pyöri vielä kuitenkaan mielessä.

– Vaikka olemme viime peleissä pelanneet hyvin ja tuloksetkin ovat olleet hyviä, niin kyllä se pitää tunnustaa että jumbofinaalistahan lauantaina on kysymys. Ottelu on tärkeä molemmille joukkueille, ottelun jälkeen nähdään onko meidän välinen piste-ero kolme, kuusi vai yhdeksän pistettä, Malinen tuumasi.

Hyvän vireen myötä RoPS odottaa hyvin väkeä lauantai-illaksi.

– Eihän odotuksissa voi olla muuta kuin kauden yleisöennätys jos kesälauantaiksi on luvassa aurinkoisen lämmin sää ja jännittävä jalkapallo-ottelu, Malinen uskoo.