Lehkosuo: ”Onnellinen seuran ja pelaajien puolesta”
Mika Lehkosuo manasi omiensa heikkoa alkua Wienin illassa, mutta iloitsi suuresti Eurooppa-liigan lohkovaihepaikasta mikä tuli lopulta yhteismaalein 5-4 Rapid Wienin kustannuksella.
HJK oli 13. minuutilla 0-2-tappiolla ja näytti, että kotoa hankittu 2-1-asema oli murentumassa. Macoumbi Kandji kavensi kuitenkin heti perään ja toi helsinkiläiset mukaan taistoon.
– Katastrofinen alku meille. Pelaajat näyttivät taas kuitenkin henkistä vahvuutta, kuten myös viime viikon kotipelissä. Nopea kavennus oli meille tärkeä asia. Sen jälkeen olimme taas mukana, Mika Lehkosuo totesi.
– Maalin jälkeen puolustimme paremmin koko joukkueena. Rapid piti palloa, mutta pidimme heidät ilman paikkoja ensimmäisellä jaksolla. Siinä oli meillä myös hyvä maalipaikka, kun Demba Savage pääsi puskemaan.
Kotijoukkue tuli toiseen 45-minuuttiseen jälleen vahvasti, muttei onnistunut maalinteossa. Nikolai Alho iski 77. minuutilla vapaapotkusta 2-2-osuman ja käynnisti suomalaisjuhlat, jotka saivat vain jatkoa Savagen tällättyä kolmannen maalin pilkulta.
– Toisella jaksolla Rapid hallitsi, mutta meillä oli pari hyvää vastahyökkäystä. Erfan Zeneli tuli sisään ja hankki meille tärkeän vapaapotkun. Se oli Alholta hieno sijoitus maaliin.
– Kolmas maali meille oli jälleen vastahyökkäys meiltä. Kun rangaistuspotku meni sisään, tuli olo, että tämä peli oli ohi.
Lehkosuo nautti saavutetusti lohkopaikasta ja jakoi kunniaa.
– Olen onnellinen seuran ja pelaajien puolesta. Teimme pientä jalkapallohistoriaa, ”Bana” hehkutti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”