Brasilian MM-kisoissa vaikutuksen tehnyt vasen laitapakki Daley Blind on halukas vaihtamaan maisemaa Ajaxista. Brittilehti The Guardian tietää kertoa, että Ajax on lätkäissyt Blindille 17 miljoonan punnan eli 20 miljoonan euron hintalapun. Nuorta tähteä MM-nurmilla koutsannut Louis van Gaal oli jo kesken kisojen halukas hankkimaan hollantilaisen Manchester Unitediin, eikä innostus ole Guardianin mukaan sammunut. Samalla hollantilaisapajalla kalastaa lehden mukaan myös Barcelona. Espanjalaiset ovatkin seuranneet Blindin osaamista tuskallisen läheltä, sillä hänen syöttönsä johtivat Hollanti-Espanja-murskajaisissa (5-1) kahteen maaliin – myös Robin van Persien ikimuistoiseen hyljepuskuosumaan.

LUE MYÖS: