ManU-luotsi Louis van Gaal tappiosta: ”Pelaajien täytyy tottua näihin odotuksiin”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin luotsina lauantaina ensimmäisen virallisen pelinsä yllättäen hävinnyt Louis van Gaal katsoo, että odotukset seuran osalta nousivat korkeiksi tappiottoman pre-seasonin jälkeen.
Joukkue hävisi kotonaan lauantaina Swansealle 1-2-lukemin hermostuneen esityksen jälkeen. Monissa laskelmissa van Gaalin on katsottu nostavan ManU:n ykköseksi tänä vuonna, mikä olisi melkoinen harppaus viime kauden seitsemännestä sijasta ilman miehistön suuria uudistuksia.
– Koska voitimme ystävyysottelut USA:ssa ja kaadoimme mm. Valencian, odotukset ovat olleet todella korkeita meitä kohtaan. Pelaajamme olivat varsinkin avausjaksolla todella hermostuneita ja tekivät vääriä ratkaisuja. Mutta pelaajien täytyy tottua näihin odotuksiin, koska he ovat Manchester Unitedissa. Pitää pystyä kestämään painetta, mikä on myös tietty kehitysprosessi, FIFA.com:ssa siteerattiin van Gaalia.
Van Gaal on tietoinen siitä, että joukkue tarvitsee vahvistuksia. Hän on loppukesän aikana halunnut nähdä nykyryhmän osaamisen, mikä onnistuu vain pelien kautta. Onnekseen siirtoikkuna on vielä auki 1. päivä syyskuuta asti ja rivien välistä voidaan lukea verkkojen olevan vesillä eri osoitteissa.
– Tiedän mille paikoille tarvitsemme parempia pelaajia. Mutta ostamme vain miehiä, jotka pystyvät täyttämään asettamani vaatimukset pelitavasta. Meidän pitää nyt odottaa ja seurata tilanteen kehittymistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”