Suomalaispuolustaja vertailee Suomen ja Ruotsin pääsarjoja: ”Suurin ero on tempo”
Kuva: Juha Tamminen
FC Hongasta kesällä Ruotsin AIK:hon siirtynyt Sauli Väisänen on tekemässä läpimurtoa Ruotsissa.
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkuepeluri pääsi kolmannen kerran seuransa paidassa Allsvenskanin otteluun.
– Aloitin pelin penkiltä, mutta Martin (Lorentzson) tunsi jotain nivusessaan niin menin kentälle oikeaksi pakiksi, kun peliä oli pelattu noin kaksikymmentä minuuttia. Nopea kutsu kentälle aiheutti alussa pulmia ja pari ekaa minuuttia menikin vähän lämmitellessä, Väisänen kommentoi pelaajatallinsa OrsaSportin kotisivuilla.
– Menetin yhden pahan pallon, josta lähti Häckenin vastahyökkäys. Peliin mukaan päästyäni pelasin minusta omalla tasollani, melko virheettömästi. Voitin pääpallot ja sain avattuakin peliä hyvin. Mihinkään martinmaisiin nousuihin en kyllä lähtenyt.
Väisäsen AIK voitti miehen debyytissä IFK Göteborgin ja nyt kaatui toinen göteborgilaisseura Häcken, ennen peliä sarjakolmonen.
– Häcken hyökkäsi koko pelin laajalla rintamalla, ja loi muutaman erittäin vaarallisen maalipaikankin, mutta pääasiassa puolustimme erittäin tiiviisti. Maalivahtimmekin veti muutaman paraatitorjunnan ja nolla omissa takasi niukan, mutta ansaitun voiton. Niin, tärkeän voiton!
Selvä ero kotimaan ja Ruotsin pääsarjojen välillä
Väisänen kohtasi Ruotsissa nyt ensimmäistä kertaa suomalaispelaajan, vielä omalla laidallaan. – Oli muuten kiva pelata ensimmäistä kertaa Karia (Arkivuo) vastaan. Kerran tosin ei ollut kivaa, kun suomipoika vei minua 1v1 tilanteessa todella pahasti, se on pakko myöntää. AIK eroaa paljon Hongasta ja Veikkausliigamme Allsvenskanista. – Voin kolmen pelin kokemuksella sanoa, että suurin ero Allsvenskanin ja Veikkausliigan välillä on tempo. Tilanteet tapahtuvat paljon vauhdikkaammin ja reagointiaika on pienempi. – Alan kuitenkin tottua tempoon treenien kautta. Hyvällä mielellä ensi viikkoon ja sunnuntain Norrköping -peliä kohti ennen maaottelutaukoa!LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin