Huuhkaja-pelaaja harmitteli Mestarien liigan pelin ratkaisua: ”Olin katsomassa läheltä Tevezin viimeistelyä”
Kuva: Getty Images
Malmön ja Huuhkajien Markus Halsti on debytoi Mestareiden Liigassa, kun ruotsalaisseura hävisi Torinossa Juventukselle 2-0-lukemin.
Malmö piti pitkään italialaisjätin aisoissa, mutta juuri tunnin kohdilla ”vanhan rouvan” hyökkääjät taituroivat johtomaalin. Seinäpeli irrotti argentiinalaiskärki Carlos Tevezin Halstin vartioinnista.
– Juventuksen avausmaali ottaa päähän ihan sairaasti, mutta olihan siinä aikamoinen paine päällä. Sitten ne saivat, tai oikeastaan tekivät tilanteen siihen, olin itsekin katsomassa läheltä Tevezin seinää ja viimeistelyä, Halsti harmitteli pelaajatallinsa OrsaSportin kotisivuilla.
Malmö näytti kuuluvansa näihin peleihin
Juventus hallitsi peliä, mutta Malmö näytti jo heti ensimmäisessä pelissään, että joukkue pystyy pelaamaan parhaiden tahdissa. Kolmen topparin linjassa pelannut Halsti esiintyi varmasti ja rauhallisesti. Lopussa Halsti sai kantaa vaihtojen myötä jopa seuransa kapteenninauhaa. Ottelu ratkesi viime hetkillä, kun Tevez iski lopussa Juventuksen toisenkin maalin, tällä kertaa vapaapotkusta. – (avaus)Maalia lukuun ottamatta olen ihan tyytyväinen ehjään suoritukseemme ja suoritukseeni. Meillä oli muutama paikkakin ekalla puoliajalla, toki Juventus hallitsi. – Toisella Juventus teki olomme hankalaksi, kun emme saaneet palloa kuin hetkeksi lainaksi ja toinen jakso meni sitten oikeastaan pelkäksi puolustamiseksi. Malmöllä ja Halstilla on edessään sunnuntaina pelattavaan Skånen derbyyn Helsingborgia vastaan.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin