Nya Åland: HJK pyrki saamaan liigan maalitykin riveihinsä – ei kauppoja!
Ahvenanmaalaisen sanomalehden Nya Ålandin mukaan HJK oli kiinnostunut IFK Mariehamnin hyökkääjästä Luis Solignacista, mutta seurat eivät päässeet yhteisymmärrykseen siirrosta.
23-vuotias argentiinalaishyökkääjä johtaa Veikkausliigan kuluvan kauden maalipörssiä 11 osumallaan.
IFK ei halunnut päästää tähtikärkeään muualle loukkaantumisiinsa ja sarjatilanteeseensa vedoten, koska joukkue taistelee yhä sarjan nelossijasta. Solignac kiinnosti myös ruotsalaisseura Halmstadia, mutta IFK:lla oli sama virsi heille.
IFK pelasi vaisun alkukauden, mutta on herännyt viime aikoina taisteluun ja on liigan kuntopuntarin kärjessä. Sarjassa joukkue on parhaillaan viides, vain pisteen nelossijalla olevasta KuPS:sta. Kolmossijaan puolestaan on matkaa jo yhdeksän pistettä.
Liiganelonen voi päästä Eurooppa-liigan karsintaan
Neljänneksi liigassa sijoittunut joukkue pääsee ensi kaudeksi eurokentille, mikäli HJK voittaa sekä liigan että cupin. Jos Inter voittaa Cupin, saa se europaikan kolmen liigan kärkiseuran kanssa. HJK hakee vahvistuksia loppukaudelleen, koska luvassa on kiireitä kotimaan kentälle ja Eurooppa-liigan lohkovaiheessa. Kesän siirtoikkuna on Suomen osalta auki vielä klo 18.00 asti tiistai-iltana.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”