HJK:n Aki Riihilahti: ”Emme ole taloudellisesti riippuvaisia pelaajamyynneistä”
HJK eteni tällä kaudella ensi kertaa Eurooppa-liigaan ja voitti jälleen Suomen mestaruuden kuudetta kertaa peräjälkeen.
Vaikka lohkovaiheessa eurokentillä saldona on ollut kaksi tappiota tähän mennessä, on seuran pelaajista useat antaneet vahvoja näyttöjä ulkomaille kauden aikana. Lisäksi monien pelaajien kehityskäyrässä näyttää olevan lähellä hetki hakea uusia haasteita suuremmista ympyröistä.
HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti toivoo mahdollisimman monen pelaajan saavan hyvät eväät Suomesta ja pystyvän luomaan uraa ulkomailla.
– Isossa kuvassa siirtomarkkinat ovat aika hiljaiset. Eurooppa-liiga on tietenkin hyvä näytönpaikka jokaiselle ja olemme iloisia, mikäli pelaajat pääsevät urillaan eteenpäin, Riihilahti pohdiskeli SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
Usean pelaajan kehityskäyrässä seuraavan askeleen paikka
HJK:sta mm. Rasmus Schüller, 23, on siinä iässä, että ulkomaille lähtö on kehittymisenkin kannalta jo tärkeää ja esimerkiksi Robin Lod, 21, on esiintynyt erittäin vahvasti ja tasaisesti koko kauden ajan. Ei sovi myöskään unohtaa monia muita hieman yli 20 ikävuoden olevia nousukurssissa olevia pelaajia kuten Nikolai Alhoa, 21, Valtteri Morenia, 23, tai Tapio Heikkilää, 24. Heilläkin lienee ainakin toinen jalka oven välissä ulkomaille. Riihilahti ei lähde arvuuttelemaan ketkä mahdollisesti lähtevät lähiaikoina tai ylipäätään. – En osaa sanoa (lähteekö kukaan talvella). Pointti on siinä, että heidän täytyy olla valmiita kun lähtevät. Eurooppa-liigassa pelaaminen ei ainakaan pienennä mahdollisuuksia päästä ulkomaille. Sitä, koska joku lähtee, on mahdotonta spekuloida. – Iso juttu on se, että pelaajan myyminen ei ole itsetarkoitus vaan joskus on tarkoituksenmukaista ja meille hyödyllisempää, että pelaaja pysyy täällä. Olen realisti siinä, kuinka suomalaispelaajista voidaan olla kiinnostuneita ja mitä heistä tarjotaan. Tässä ollaan täysin eri mittakaavassa oikeasti kuin mitä ihmisten yleinen luulo on, Riihilahti taustoittaaHJK:lla ei strategiatason tavoitetta tehdä tuottoa pelaajakaupoilla
Riihilahti painottaa vielä, että HJK:n strategiassa ei ole tavoitteena tehdä tuottoa pelaajakaupoilla. – Tulon saaminen pelaajista ei ole tärkeää. Tärkeää on saada tänne hyviä pelaajia ja pitää jatkossakin kansainväliset seurat kiinnostuneina meistä. Tämä on suurempi arvo, kuin joku myyntitulo pelaajasta. HJK ei ole taloudellisesti riippuvainen pelaajamyynneistä eikä se itseisarvo meille, hän painottaa Riihilahden mukaan seura saa olla ylpeä muualle lähteneiden pelaajien onnistumisista, joista tuoreempana voi mainita Joel Pohjanpalon, 20, nousukiidossa olevan uran Saksassa. Pohjanpalo on yhä HJK:n omaisuutta, mutta pelaa vuokralla Saksassa. Sopimuksen sisältyy osto-optio. – Aina kun kuka tahansa meiltä lähtenyt pelaaja menestyy, tuntuu se todella hyvältä. Olemme olleet osa hänen matkaansa, mikä on loistava juttu. – Tämä olisi todella raskasta jos ulkomailla huomattaisiin meidän pelaajista, että jotain on tehty väärin tai ettei olla annettu työkaluja (pärjätä ammattilaisina). On todella hienoa, että moni meidän entisistä pelaajista pärjää maailmalla. Kai Lintinen, Helsinki Twitter: @kailintinen — Tuoreet HJK-uutiset, Eurooppa-liigan lohkotilanteen sekä otteluohjelman löydät SuomiFutis-sivuston HJK-erikoissivulta.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin