”Lionel Messi oli lähellä siirtyä Arsenaliin”
Kuva: Getty Images
Espanjalaisen jalkapallon asiantuntija, toimittaja Guillem Balague kirjoittaa Lionel Messiä käsittelevässä kirjassaan Messi kuinka argentiinalaispelaaja oli lähellä siirtyä Arsenaliin 2000-luvun alussa. Tämä tapahtui pelaajan ollessa 15-vuotias.
– Kansainvälinen pelaajatarkkailu oli vähemmän kehittynyttä kuin nykyään, mutta oli mahdotonta pitää salassa ikäluokan 1987 lupauksia ulkomaisilta seuroilta. Kaudella 2002-2003 Arsenal seurasi ryhmää läheltä ja pohti Cesc Fabregasin hankinnan lisäksi myös Messin ja Gerard Piquen kaappaamista, Balague kirjoittaa kirjassaan Sky Sportsin mukaan.
– Messit kuuntelivat mitä Arsenal tarjosi, mutta kertoivat pitävänsä päänsä (Barcelonaan jäämisestä). Tilanteessa oli myös selviä esteitä. Arsenal ei pystynyt tarjoamaan asuntoa pelaajan perheelle ja hänelle olisi ollut vaikea saada työlupaa Englantiin (EU:n ulkopuolisena pelaajana). Arsenal jätti kuitenkin viestin, että mikäli he kohtaavat ongelmia Barcelonassa, on Arsenal valmis tekemään sopimuksen.
Näistä kolmesta Fabregas siirtyikin 16-vuotiaana Lontooseen ja nousi seurassa tähdeksi ja kapteeniksi ennen toivomuksensa mukaista paluuta Barcelonaan vuonna 2011.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille