Markkasen Mestarien liiga –ennakko: Atletico ja Arsenal ahtaalla?
Kuva: Getty Images
Mestarien liigan avausottelut olivat hankalia monelle niistäkin joukkueista, joiden otaksutaan menevän alkulohkoistaan jatkoon. Näin kävi myös viime kauden finalistille ja Espanjan mestarille Atletico Madridille ja kilpailun kesto-osallistujalle Arsenalille. Atletico kärsi 2-3 –vierastappion Kreikassa Olympiakosille, ja Arsenal jäi Dortmundissa keltamustan jyrän alle häviten 0-2. Tänä iltana molemmilla on voittojen aika.
”Kaksi tappiota voi pudottaa meidät”
”Atletin” vastus A-lohkossa on kova, nimittäin se kohtaa Serie A:ssa puhtaalla pelillä operoineen Juventuksen. Madridilaisetkin ovat toki hyvässä vauhdissa omassa sarjassaan ollen kuuden kierroksen jälkeen tappiottomina kolmannella sijalla. Viime viikonloppuna Atletico hurjasteli Sevillan nurin maalein 4-0. Lohkon toisessa ottelussa Atleticon voittanut Olympiakos vierailee Malmössä. Kreikkalaiset ovat suosikkeja voittamaan eli tämän tapahtuessa olisi Atletico tappiolla jo kuuden pisteen päässä lohkon kakkossijasta. – Tiedämme, ettemme saa epäonnistua. Olemme jo kokeneet yhden takaiskun, ja toinen voi jo pudottaa meidät, ennakoi Atleticon puolustaja Juanfran seuran kotisivuilla. Atleticon kapteeni Gabi vaihdettiin kentältä Sevilla-ottelussa tauolla, mutta Espanjasta kantautuneiden tietojen mukaan on pelikunnossa, samoin kuin maski kasvoillaan nenämurtuman takia pelaava hyökkääjä Mario Mandzukic. Atletico on voittanut viimeisestä 19 kotistadionillaan pelaamastaan euro-ottelusta peräti 17. Juventukselta puuttuu konkaripelaaja Andrea Pirlo. Carlos Tevez on hurjassa vireessä paukutettuaan Serie A:ssa neljä ja Mestarien liigassa kaksi maalia. Tevez teki kaksi maalia viikonlopun 3-0 –vierasvoittoon päättyneessä ottelussa Atalantaa vastaan. Tevez osui kovemmista vastustajista myös Milanin verkkoon syyskuun 20. päivä. – Tiedämme Tevezin olevan poikkeuksellinen pelaaja. Hän liikkuu linjojen välissä, ja häntä on hyvin vaikea kontrolloida. Hänelle ei saa antaa aikaa ajatella eikä ottaa palloa haltuun, sanoi Atleticon päävalmentaja Diego Simeone ottelun ennakkolehdistötilaisuudessa. Lohkon toisessa ottelussa Malmön riveissä taisteleva Markus Halsti on tehnyt töitä päästäkseen pelikuntoon Olympiakosia vastaan. Kuten Halsti kertoi hiljattain SuomiFutis-sivustolle, on hän kärsinyt nivusvammasta.Arsenalilla kovia poissaoloja
Arsenal koki kovia viikonloppuna pelatussa Pohjois-Lontoon derbyssä, kun sekä Aaron Ramsey että Mikel Arteta joutuivat jättämään kentän loukkaantumisten vuoksi. Pohjetta poteva Arteta ja takareisivamman saanut Ramsey ovat molemmat sivussa illan D-lohkon kamppailusta Galatasarayta vastaan. Keskikentältä Abou Diaby potee lonkkavammaa, ja laiturit Theo Walcott ja Serge Gnabry palannevat pelaavaan kokoonpanoon vasta maaottelutauon jälkeen. Jack Wilsheren tilanne elää todennäköisesti vielä pelipäivän aikana. Galatasaray, joka ei ole voittanut koskaan euro-ottelua vieraissa englantilaista seuraa vastaan, pääsee otteluun parhaalla kokoonpanollaan. – Arsenalilla on paljon huippupelaajia. Meidän on varmistettava, ettemme muuta omaa filosofiaamme, vaan pelaamme omaa peliämme. He ovat näyttäneet, että voivat pelata, oli kentällä sitten keitä tahansa, ennakoi ”Galan” luotsi Cesare Prandelli. Galatasaray pelasi ensimmäisellä kierroksella tasan Anderlechtin kanssa. Turkin liigassa se voitti perjantaina Sivassporin kotonaan 2-1.Sturridge yhä sivussa
Liverpool kohtaa vieraissa Baselin ilman Daniel Sturridgea. B-lohkon Ludogorets-voitolla avanneen viime kauden Valioliigan kakkosen manageri Brendan Rodgers on yhä kiukkuinen Englannin maajoukkuevalmentaja Roy Hodgsonille siitä, että Sturridge loukkaantui viime maaottelurupeaman aikana. – Daniel ei ole kunnossa (Englannin seuraavaan maaotteluun 9.10.), Rodgers ilmoitti ykskantaan. Näin viimeistelyvastuu kasautuu Mario Balotellin harteille. Alakerrasta ”Poolilta” puuttuu toppari Mamadou Sakho. Ludogorets Razgradia edustava Tero Mäntylä ei ole joukkueen pelaajalistalla, kun bulgarialaisseura isännöi Real Madridia. Panu Markkanen Twitter @PanuMarkkanenLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn