Onko marraskuun ottelussa jo pakkovoiton paikka, Mixu Paatelainen?
Huuhkajat hävisi tiistaina kotipelinsä Romanialle 0-2-lukemin ja saldo kahdesta kotipelistä jäi vain pisteeseen.
Suomen karsintaurakka jatkuu marraskuussa vieraspelillä Unkaria vastaan. EM-kisahaaveet saattaisivat muulla kuin kolmella pisteellä karata jo liian kauas, mutta Mixu Paatelaisen mukaan ei kyse liene vielä pakkovoitosta.
– Se, että nyt hävittiin ei auttanut (EM-haaveiden suhteen). Marraskuun peli on suuri peli. Jos otetaan kolme pistettä, niin ollaan täysin mukana, Paatelainen kommentoi tiistain ottelun lehdistötilaisuudessa.
– Riippuu muista tuloksista (onko Unkari-peli pakkovoiton paikka). Ollaan yhä karsinnan alussa ja tietenkin mielellään otettaisiin kolme pistettä. Lohkossa nähdään kiemuraisia matseja ja jokainen maa kohtaa pistemenetyksiä, Paatelainen pyörittelee.
Paatelaisen mukaan Suomi pystyy parhaalla pelillään vaikka mihin, utta virheisiin ei ole varaa.
– Jos pelataan sillä tasolla, mihin parhaimmillamme pystymme, niin voitamme otteluita.
– Jos tehdään tällaisia virheitä eikä käytetä mahdollisuuksiamme, niin emme edes ansaitse kisapaikkaa.
Suomi on karsintalohkossaan nyt neljäs ja on jo viisi pistettä kärjestä kolmen kierroksen jälkeen. Löydät Huuhkaja-uutiset, EM-karsintalohkon tilanteen ja ohjelman Huuhkajat-erikoissivultamme.
Kai Lintinen
Twitter: @kailintinen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva