Pikkuhuuhkajien päävalmentajlle jatkosopimus
Kuva: Juha Tamminen
Suomen Palloliitto ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Tommi Kautonen ovat sopineet kahden vuoden jatkosta aiemmassa valmentajasopimuksessa olleen option mukaisesti. Sopimuksen myötä Kautonen valmentaa Pikkuhuuhkajia vuoden 2016 loppuun saakka.
Tommi Kautonen aloitti alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana 1.1.2014, päätavoitteinaan toiminnan lähentäminen A-maajoukkueena kanssa sekä ikäluokkamaajoukkueen kilpailullinen menestys. Kautonen valmensi Pikkuhuuhkajia vuoden aikana neljässä EM-karsintaottelussa, joista saldona oli kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä maalierolla 8–2.
Aluevalmentajien toimet saanut kiitosta
Palloliitto on sopinut myös viiden aluevalmentajan jatkosta vuodelle 2015. Teemu Eskola (Länsi-Suomi), Matti Kuitunen (Kaakkois-Suomi), Erkka V. Lehtola (Helsinki ja Uusimaa), Kai Nyyssönen (Itä- ja Keski-Suomi) ja Stephen Ward (Keski-Pohjanmaa ja Vaasa) jatkavat tehtävissään. Aluevalmentajatiimiin kuuluu lisäksi Pohjois-Suomen valmennuskeskuksen päällikkö Mika Nurmela. Vuonna 2014 aloittaneiden aluevalmentajien toiminnasta on saatu hyvää palautetta. Toiminta linkittää erinomaisesti yhteen seurojen, piirien sekä nuorimpien ikäluokkamaajoukkueiden toiminnan. Lisäksi toiminta on tehostanut merkittävästi valtakunnallista pelaajatarkkailua. Aluevalmentajien toimenkuvaan kuuluu myös Palloliiton valmennuslinjan sekä maajoukkueiden pelitavan vieminen kentille ympäri Suomen.LUE MYÖS:
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Veikkausliigasta tuttu José Riveiro saanut AIK:n hyvään iskuun – valittiin Allsvenskanin kuukauden valmentajaksi
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras
- Ville Koski iski ensimmäisen maalinsa La Ligassa
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Kroaattipelaaja keksi täysin uuden tavan huijata vastustajaa
- 16-vuotias keskikenttäpelaaja loisti Mestarien liigassa – asiantuntijalta hurja vertaus
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras