Valmentajaikoni Ilveksen luotsiksi
Kuva: Juha Tamminen
Ilves on tehnyt kaudet 2015 ja 2016 kattavan valmentajasopimuksen Ilves on tehnyt kaudet 2015 ja 2016 kattavan valmentajasopimuksen Keith ”Keke” Armstrongin, 57, kanssa. Sopimus sisältää option kaudesta 2017.
Ilvekseen Keke siirtyy SJK:sta, jossa hän on toiminut viimeiset vuodet seuran urheilutoimenjohtajana. Keken työsuhde Ilveksen kanssa alkaa 1.12.2014.
Lisäksi Armstrong on toiminut viime vuodet MTV:n jalkapallolähetysten asiantuntijana.
Pitkän valmentajauransa aikana Keke on saavuttanut viisi Suomen mestaruutta ja kolme Suomen Cupin voittoa. Lisäksi hän on johdattanut valmentamansa joukkueen kahdesti nousuun Ykkösestä Veikkausliigaan. Vuoden jalkapallovalmentajaksi hänet on valittu kolmen kertaa.
Pelaajarunko kasassa ensi kaudelle
Ilves on jo pitkään Tampereella asuneelle Kekelle hyvin tuttu seura. Keke on ollut varsin tuttu näky Tammelan lehtereillä viime vuosien aikana ja lisäksi hänen poikansa pelaavat Ilveksen juniorijoukkueissa. Joukkueen muuta taustaryhmää rakennetaan parhaillaan ja sen kokoonpanosta tullaan tiedottamaan lähiaikoina. Pelaajasopimuksia kaudelle 2015 on solmittu 12 pelaajan kanssa. Tällä hetkellä neuvotteluja käydään usean viime kauden pelaajan kanssa ja myös pelaajasopimusasioista tullaan tiedottamaan lähiaikoina. Ilves sijoittui juuri päättyneellä kaudella Ykkösessä kolmanneksi ja seuran tavoite on nostaa Tampere jälleen liigakartalle.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin