49 liigamaalin turkulaishyökkääjä siirtyy Lahteen: ”Nopeutta, voimaa ja vaarallisuutta”
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahti ja hyökkääjä Mika Ääritalo, 29, ovat allekirjoittaneet vuoden mittaisen pelaajasopimuksen.
TPS-kasvatti ei ole aikaisemmin edustanut Veikkausliigassa muuta seuraa. Ääritalo pelasi TPS:ssa yhteensä peräti kymmenen liigakautta ja juhli seuran kanssa Suomen Cupin ja Liigacupin voittoja, sekä neljästi SM-pronssia.
Ääritalon paras kausi maalien muodossa oli vuonna 2011 miehen tehdessä 11 liigamaalia. Maalimäärät ovat sittemmin laskeneet tasaisesti. Tuore maisemanvaihto lienee tuovan uutta potkua uralle.
– Lahti on aina ollut vaikea paikka pelata ja toivottavasti se on sitä myös ensi vuonna. Haluan tuoda oman lisäni joukkueeseen ja auttaa menestymään. Toivon tuovani hyökkäyspäähän tehoja, Ääritalo kertoo FC Lahden Facebook-sivuilla.
Pronssijoukkue Lahden viime kauden hyökkääjistöstä lähti aiemmin Ariel ”Tuco” Ngueukam, joka teki sopimuksen SJK:hon. Nyt leveyttä saatiin lisää.
– Ääritalo tuo niitä asioita, joita kaivattiin eli nopeutta, voimaa ja vaarallisuutta. Uskon, että hänestä tulee Rafaelille hyvä tutkapari, päävalmentaja Toni Korkeakunnas valotti.
Kuluvan vuoden alussa Ääritalo siirtyi lainasopimuksella saksalaisseuran Holstein Kielin riveihin, mutta palasi takaisin Suomeen kesäkuussa. Vuodet 2003-2005 hän pelasi englantilaisen Aston Villan organisaatiossa.
Ääritalo on pelannut liigassa 202 ottelua, joissa hän on mättänyt 49 maalia. Suomen A-maaottelupaitaa mies on kantanut kuudesti urallaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin