Hollannin MM-pronssiryhmän nuoriin läpimurtopelaajiin kuulunut 20-vuotias Memphis Depay tuskin jatkaa nykyseurassaan PSV Eindhovenissa enää ensi kaudella

Siirto saattaa olla ajankohtainen aiemminkin, koska englantilaislehti The Peoplen mukaan Valioliiga-seurat Newcastle ja Everton miettivät pelaajan hankintaa jopa jo tammikuussa.

Depay on iskenyt kahdeksaan Hollannin liigan peliin peräti seitsemän maalia ja syöttänyt kolme osumaa. Eurooppa-liigassa saldo on vieläkin kovempi: viisi ottelua, viisi maalia ja kaksi maalisyöttöä.

Keskikentän tai laidan rooleissa viihtyvä pelaaja teki MM-kisoissa kaksi maalia ja syötti yhden neljässä ottelussa ja oli osaltaan auttamassa Hollannin pronssimitaleille.

Pelaaja yhdistettiin kesällä myös Serie A -siirtoon. (uutinen).