Inter-ikoni jatkaa seurassa – edessä jo 18:sta kausi
Kuva: Juha Tamminen
Kaudella 1998 Interin edustusjoukkueessa debytoinut Henri Lehtonen jatkaa seurassa myös tulevan vuoden. Inter ja Lehtonen ovat solmineet pelaajasopimuksen, jossa on kauden 2015 lisäksi optio toisesta vuodesta. Lehtosella edessä jo 18. kausi Interin edustusjoukkueessa
Tulevalla kaudella Lehtosella on mahdollisuus rikkoa peräti kolmensadan pelatun Veikkausliigan ottelun raja. Tällä hetkellä ”Pänän” pelattujen liigaotteluiden määrä on jo 289. Näissä maaleja on syntynyt 45.
Sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä jälleen viime kaudella pelannut Lehtonen on 34-vuotiaanakin joukkueen nopeimpia pelaajia. Lopettaminen ei olekaan käynyt vielä joukkueen kapteenin mielessä.
– Olen elämäni kunnossa ja annettavaa on vielä paljon. Lopettamista voin miettiä sitten, kun nuoremmat menevät juoksunopeudessa ja taidoissa ohi, Lehtonen veistelee seuran tiedotteessa.
Inter pelasi vielä Ykkösessä Lehtosen debytoidessa seuran edustusjoukkueessa, mutta viime vuosilta ”Pänälle” on kertynyt niin Veikkausliigan, Suomen Cupin kuin Liigacupinkin mestaruudet. Joukkueen kapteenina hän on toiminut vuodesta 2007 alkaen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin