Markus Halstin Malmö on kovan paikan edessä keskiviikkoiltana, kun Mestarien liigan ottelussa kylään saapuu Juventus. Malmön pitää käytännössä napata ottelusta täysi pistepotti pitääkseen jatkohaaveensa hengissä.

Malmö hävisi lohkovaiheen avauksessa Juventukselle vieraissa 0-2, mutta Halsti uskoo SuomiFutis-sivuston haastattelussa toisenlaisen tuloksen olevan täysin mahdollinen kotikentällä.

– Ennen Atlético-ottelua meni parisen vuotta, että me emme europeleissä päästäneet maaliakaan kotikentällä. Se on vahva tilasto kelle tahansa joukkueelle, Halsti muistuttaa.

– Itseluottamusta meillä kyllä löytyy.

Halstilla on myös selkeät lääkkeet siihen kuinka ”klubit” tehdään eli miten torinolaisjoukkue kaatuu kotona. Aseet ovat myös hyvin ”klubimaisia”

– Meillä on kaksi vahvaa hyvää kärkeä, he kun pääsevät 1 vs 1 tai 2 vs 2 tilanteisiin, niin saadaan luotua sinne painetta. Erikoistilanteet on yksi missä meidän pitää olla vahvoja – kotiin päin ja hyökkäyssuuntaan. Meillä on iso joukkue ja siitä hyödystä pitää saada irti enemmän kuin ollaan saatu, Halsti miettii.

– Itsekin pääsin puskemaan niitä vastaan edellisessä kohtaamisessa kulmasta, mutta ohi. Erikoistilanteet ovat todella tärkeitä nykyjalkapallossa. Niitä meidän pitää hyödyntää paremmin.

Juventus on Halstin omia suosikkijoukkueita, joten vastustajan pelaaminen on tämän myötä poikkeuksellisen hyvin hallussa ja viime aikojen muutokset tiedossa.

– Juventus on vaihtanut jonkin aikaa sitten taktiikkaa. He ovat ruvenneet pelaamaan 4-3-3-systeemillä tai ylipäänsä neljän puolustuslinjalla. Ennen joukkue pelasi 3-5-2 tai 5-3-2 – miten sen sitten vaihtaakin. Silloin he tuntuivat todella vahvalta kotiin päin, mutta eivät saaneet sitten irti niin paljon hyökkäyspäässä.

– Nyt kun he ovat vaihtaneet vähän taktiikkaa, tuli iso voitto muun muassa liigassa Parmasta (7-0).

Kim Sanden