Sami Hyypiän suojatit sekoilivat ennen pilkkua – ”Tarpeetonta painetta”
Kuva: Getty Images
Brighton & Hove Albionin manageri Sami Hyypiä kehui Norwich-ottelun jälkeen maalivahtiaan David Stockdalea. Suomalaisluotsi kommentoi myös ihmeellistä sekaannusta ennen joukkueen rangaistuspotkua.
Kehut maalivahdille olivat ehkä siinä mielessä yllättävät, että pelihän päättyi 3-3. Stockdale oli ehtinyt huilata edelliset kolme peliä sormivamman. Lauantaina veskari näytteli suurta roolia estäen muun muassa hienosti Norwichin 3-1-osuman.
Kolmesta päästetystä maalista huolimatta Stockdale palasi vakuuttavasti ykköstorjujan paikalle.
– David Stockdale pelasi erittäin hyvin ja osoitti olevansa pystyvä tärkeisiin torjuntoihin. Minulla ei ollut epäilystäkään tuoda häntä takaisin. Ennen peliä meille vakuutettiin, että hänen sormensa kestää pelaamisen, Hyypiä sanoi seuran verkkosivuilla.
Brighton sai toisella jaksolla rangaistuspotkun. Ampujasta nousi sekaannus, ja lopulta Adrian Colunga kävi pistämässä pallon pussiin. Hyypiän mukaan pallosta ei pitäisi tapella.
– Sama se, kuka sen vetää, mutta en halua pelaajieni taistelevan pallosta. Se pistää tarpeetonta painetta henkilölle, joka asettuu vetämään, Hyypiä mietti kokemuksella.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan

- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin