Tehokas brassikärki jatkaa Jarossa – viisi muuta miestä kilometritehtaalle!
Kuva: Juha Tamminen
Syksyllä Jaroon siirtynyt brassikärki Denis Lima de Assis jatkaa punapaidoissa myös ensi kaudella. Denis siirtyi syyskuun alussa Jaroon Kakkosessa pelaavasta MP:stä. Kauden seitsemässä viimeisessä pelissä brasilialainen kerkesi tehtailla kolme maalia.
Sen sijaan Markus Kronholm, Iidle Elmi, Antti Palohuhta, Alexander Tumasyan ja Kevin Peth hakevat jatkossa uusia haasteita muualta.
Kolme ensiksi mainittua ovat Jaron omia kasvatteja. Kronholm debytoi Veikkausliigassa kaudella 2010 ja keskikenttämies on siitä asti kuulunut valmentaja Alexei Eremenkon luottopelaajiin.
Kuluneella kaudella 23:ssa ottelussa esiintynyt Kronholm pelasi viiden vuoden aikana 128 Veikkausliigaottelua, joissa syntyi viisi maalia.
Elmi puolestaan debytoi liigassa jo 2011 ollessaan vain 16-vuotias. Neljän kauden aikana Elmi pelasi 40 ottelua Veikkausliigassa, mutta laiturin maalitili jäi avaamatta.
Hyökkääjä Palohuhta pääsi irti tositoimiin kaudella 2013 neljä kertaa ja tällä kaudella kerran. Myös hänen osaltaan maalitili jäi avaamatta.
Närpiöstä lähtöisin oleva Kevin Peth edusti Jaroa kolmen kauden ajan, jonka aikana mies kirjautti 49 Veikkausliigaottelua. Tumasyan pelasi Jarossa kaksi kautta ja tilille kertyi 24 Veikkausliigaottelua.
LUE MYÖS:
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”