HJK otti sensaatiomaisen toisen kotivoiton putkeen Eurooppa-liigassa, kun se kaatoi FC Kööpenhaminan lukemin 2-1. Helsinkiläiset joutuivat valtaisan paineen alle toisella puoliajalla, kertoo joukkueen alakerrassa vakuuttanut toppari Valtteri Moren SuomiFutis-sivustolle.

– Ensimmäisellä puoliajalla olimme hyviä, mutta toisella emme olleet. Saimme kuitenkin jotenkin pidettyä johtomme pitkään ja kuittasimme takaiskumaalin hyvin nopeasti hienolla maalillamme.

– Oli aika tunteiden vuoristorataa koko peli. Vastustaja vaihtoi ryhmitystään jotenkin, joka sekoitti pakkaa. Emme päässeet sen jälkeen prässin taakse ja he tulivat kovaa päälle. Oma pelimme ei toiminut ja tyydyimme ottamaan vain vastaan.

Moren sai itse koko ottelun ajan olla tarkkana tanskalaisten 193-senttisen kärjen Andreas Corneliuksen kanssa. Cornelius ei ylärimaa lähemmäksi päässyt tällä kertaa.

– Se oli iso kaveri. Ihan hyvin pärjäsin häntä vastaan. Se on kiva päästä painimaan tuollaisia vastaan välillä, Moren kuittaa.

HJK:lla on mahdollisuus vielä voitolla taistella jatkopaikasta, mikäli lohkon toisesta ottelusta tulee vain suotuisa tulos. Morenin mukaan Eurooppa-liiga on jo nyt ollut varsin opettavainen.

– Lähdemme tekemään omaa hommaa ja hakemaan voittoa. Sitten katsomme, mitä muualla on tapahtunut.

– Lohkovaihe on ollut meiltä tosi hyvä. Tuntuu, että olemme oppineet virheistämme. Aluksi meitä rokotettiin melkein joka virheestä. Nyt olemme pystyneet pelaamaan vähän rohkeammin, kuten Torinoa vastaan viimeksi ja nyt Kööpenhaminaa vastaan ensimmäisen puoliajan. Siinä mielessä olemme menneet eteenpäin ja tämä Eurooppa-liiga on ollut huikea kokemus, Moren kehuu.

HJK viimeistelee kuntonsa lohkon päätösotteluun Brüggea vastaan viettämällä muutaman päivän leirin Espanjan lämmössä Malagassa.

– Kiva lähteä reissuun. Meillä on sielläkin treenipeli, jotta ei tule liian pitkää taukoa pelien väliin ja saamme pidettyä pelivireen yllä, Moren iloitsee.

Jesse Happonen