Arsenalille hyviä uutisia tuo se, että lokakuun alusta asti sivussa polvivamman vuoksi ollut Mesut Özil on palaamassa tositoimiin ennakoitua nopeammin. Alunperäin miehen uumoiltiin olevan sivussa tammikuuhun asti, mutta nyt on hyvinkin mahdollista se, että pelaaja nähdään kentällä jo joulukuun puolella. Englannissa on perinteisesti hurja ottelutahti joulun ja uuden vuoden ympärillä. 25-vuotias pelintekijä kommentoi tilannettaan seuraavasti: – Teen töitä jokainen päivä päästäkseni kuntoon ja olen nyt oikealla polulla. Ei mene pitkääkään kun olen takaisin pelikentillä. Toivon pääseväni niin pian kuin mahdollista takaisin joukkueharjoituksiin, Özil kommentoi Arsenalin kotisivuilla.

Parempaa Arsenalia luvassa

Özil on jo ollut nurmella, mutta ei ole täysipainoisesti harjoitellut muun ryhmän kanssa. Arsenalin kausi on ollut hankala, mutta sen seuraaminen sivusta on saksalaisen mukaan vielä hankalampaa. – Tietyn ajan jälkeen tulee ikävä jalkapallon pelaamista ja pallonkäsittelyä. Sitä katsoo pelejä ja ajattelee, kuinka itse voisi pelata siellä. Tätä jalkapalloilijana oleminen on välillä. Özil uskoo Arsenalilla olevan hihassaan parempia suorituksia loppukaudeksi. – Olemme hallinneet useimpia peleistä, mutta päästäneet tarpeettomia maaleja. Sellaista ei saa tapahtua, varsinkaan Valioliigassa. Jokainen joukkue siinä sarjassa voi voittaa kenet vain. Olen vakuuttunut siitä, että kauden lopussa olemme lähellä kärkeä.

LUE MYÖS: