Cristiano Ronaldolta melkoiset joululahjat kavereilleen
Real Madridin ykköstähti Cristiano Ronaldo on muistanut ”vähävaraista” kansanosaa joulun alla eli hieman pienempää tiliä saavia joukkuetovereitaan.
Laitapakki Alvaro Arbeloa esittelee Twitter-tilillään Ronaldon lahjaa, hulppeannäköistä luxusmerkki Bulgarin rannekelloa.
Kellon arvo on 8200 euroa ja sellaisen sai jokainen miehen pelikaveri. Lahjan motiivina oli viime keväänä seuralle voitettu kymmenes Euroopan seurajoukkuemestaruus, jota seurassa kutsuttiin nimellä La Decima. Tähän lasketaan mukaan Mestarien liigan ja sen edeltäjän Euroopan cupin voitot.
Kellotaulussa on merkittynä vuodet, jolloin Real on voittonsa ottanut. Taustalla on pelaajan nimi, jolle kellon on annettu.
Feliz navidad vaan sinnekin!
- Bayer Leverkusen nappasi murskavoiton – Lukas Hradecky ylsi hienoon rajapyykkiin
- Joel Pohjanpalo iski kaksi maalia – piti Venezian haaveet suorasta noususta hengissä
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi
- Zlatan Ibrahimović kertoi miksi lopetti pelaajauransa: ”Siksi hyväksyin sen”
- L’Équipe: PSG haluaa solmia jatkosopimuksen Luis Enriquen kanssa – nostaa valmentajan profiilia
- UEFA tiedotti viime hetken muutoksesta miesten EM-kisoihin
- Bayer Leverkusen nappasi murskavoiton – Lukas Hradecky ylsi hienoon rajapyykkiin
- Joel Pohjanpalo iski kaksi maalia – piti Venezian haaveet suorasta noususta hengissä
- Zlatan Ibrahimović kertoi miksi lopetti pelaajauransa: ”Siksi hyväksyin sen”
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen
- UEFA tiedotti viime hetken muutoksesta miesten EM-kisoihin
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Seuralegenda jättää Borussia Dortmundin
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta