FC Lahti jatkoi suurlupauksensa sopimusta: ”Viime kausi loukkaantumisen vuoksi lähes kokonaan ohi”
Lahtelaisen juniorituotannon kirkkaimpiin helmiin kuuluva Jasse Tuominen on solminut yhden vuoden mittaisen jatkosopimuksen FC Lahden kanssa, tiedotti seura lauantaina.
– Tässä vaiheessa tuntui, että on oikea vaihtoehto jatkaa. Viime kausi meni loukkaantumisen vuoksi lähes kokonaan ohi. Nyt olen saanut itseni kuntoon ja minulla on kova halu näyttää ensi kaudella, Tuominen kertoo
Tuomisen oikean polven ristiside meni poikki hieman reilu vuosi sitten. Nyt polvivaivat on selätetty.
– Polvi ei ole vaivannut yhtään, se alkaa tuntua nyt samalta kuin ennen loukkaantumista, Tuominen iloitsee.
Tuomisen ensisijainen pelipaikka hyökkäävän keskikenttämiehen posti. Tulevan kauden tavoite on liigaläpimurto viime kaudella pronssin ottaneessa joukkueessa.
– Nyt on hyvä jengi kasassa ja varmasti tulossa vielä kovempi. Tavoitteenani on saada mahdollisimman paljon peliaikaa ja murtautua pelaavan kokoonpanoon.
FC Lahdella on Tuomisen jatkosopimuksen myötä kasassa 16 pelaajasopimusta. Lisää tiedotettavaa lienee luvassa jo tämän vuoden puolella.
- Lähde: PSG solmimassa jatkoa supertähtensä kanssa
- Luis Enriqué oppinut vain tämän lauseen Ranskassa
- Zinédine Zidane kiisti huhut huippupestistä
- Bayer Leverkusen nappasi murskavoiton – Lukas Hradecky ylsi hienoon rajapyykkiin
- Joel Pohjanpalo iski kaksi maalia – piti Venezian haaveet suorasta noususta hengissä
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi

- Zlatan Ibrahimović kertoi miksi lopetti pelaajauransa: ”Siksi hyväksyin sen”
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta
- L’Équipe: PSG haluaa solmia jatkosopimuksen Luis Enriquen kanssa – nostaa valmentajan profiilia