HJK:n Mika Lehkosuo summaili upeaa syksyä: ”Pelimme parani koko ajan”
Kotimaassa ylivoimainen ja jo kuudennen kerran Suomen mestaruuden ja cup-voiton myötä palkintopyödän tyhjentänyt HJK osoitti, että Eurooppa-liigan taso ei ole liian korkea helsinkiläisille.
Joukkue pystyi kamppailemaan jatkopaikoista vielä viimeisessä ottelussaankin. Lohkovaiheen alku oli vaikea kolmen tappion myötä, mutta marraskuussa HJK juhli kahta kotivoittoa FC Torinosta ja FC Kööpenhaminasta..
Vaikka jatkopaikka jäi saamatta, lohkosta irtosi lopulta hienosti kolmas sija FCK:n jäädessä HJK:n taakse sarjataulukossa. Club Brugge otti ansaitun lohkovoiton 12 pisteellä, Torino nappasi toisen jatkopaikan 11 pisteellään ja HJK oli lohkon kolmonen 6 pisteellä. FCK jäi lohkon hännille voitettuaan vain yhden ottelun ja kerättyään yhteensä neljä pistettä.
Peli kehittyi kauden edetessä
HJK-luotsi Mika Lehkosuo ei voinut olla kuin ylpeä miehistöstään, kun katsoo mennettä syksyä. – Paransimme peliämme näiden kuuden pelin aikana koko ajan. Ensimmäisen kotiottelumme hävisimme, mutta seuraavat kotiottelut voitettiin ja pelattiin hienoa futista, Lehkosuo kommentoi seuran kotisivuilla. HJK lähti päätöspeliin ohuin jatkosaumoin. Joukkue joutui takaa-ajajaksi, mutta oli nousta miehekkäästi tasapeliin. Lopulta loppullinen lohkon voittaja kuitenkin väänsi niukkaan voittoon. – Vieraspeleistä kaksi ensimmäistä oli vähän heikompia, mutta Brugge-peli (torstaina) oli jo hyvää peliä. Pienestä oli kiinni, ettei Belgiastakin olisi saatu pisteitä. Olen todella ylpeä koko joukkueesta ja myös pelaajat saavat olla itse ylpeitä siitä, että paransimme koko ajan. — Kaikki HJK-uutiset ja Eurooppa-liigan lopullisen lohkotaulukon löydät HJK-erikoissivultamme.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen 18-vuotias lupaus vaihtaa seuraa
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle