Kommentti: Jokerit pelasti kotkalaiset 2004 – Hongan vuoro auttaa 2014?

FC Jokerien luopuminen sarjapaikastaan keväällä 2004 avasi edellisellä kaudella Veikkausliigasta pudonneelle KooTeePeelle pikapaluun pääsarjatasolle.
Nyt näyttää siltä, että kotkalaisten pelastaja voi löytyä kymmenen vuoden tauon jälkeen jälleen pääkaupunkiseudulta.
KTP sössi liki uskomattomalla tavalla nousunsa tänä syksynä, kun massiivinen sarjajohto vaihtui lopulta viimeisellä kierroksella HIFK:n eduksi maalieron turvin. Tämä video Jussi Aallon ylärimasta pyörinee edelleen repeatilla kotkalaiskodeissa, kun kauhuelokuvahyllystä ei löydy mitään tarpeeksi räväkkää katsottavaa.
Tai kuten eräs KTP-fani ennen ratkaisevaa JIPPO-peliä kynsiään pureksien totesi, että ”tuleekohan tästä kaikkien aikojen puppelointi”. Tuli siitä.
Vuoden lopulla on sitten ollut espoolaisten vuoro pupeltaa – ja heille harmillisen tuttuun tapaan kabinettien puolella.
FC Honka ry:n aloittama pelastusoperaatio näytti ulkopuolisen silmin itse asiassa ihan hyvältä. Pallohonka Oy:n maine alkoi olla talousasioissa sen verran ryvettynyt, että monia ihmetytti, miksi Palloliitto suostui myöntämään joukkueelle viime kaudeksi liigalisenssin.
Lopulta operaatio karahti tänään iltapäivällä tylysti karille.
Hongan päättyneen kauden kakkosluotsi Boris Wistuba ehätti tosin vielä Twitterissä julistaa, että liigapaikan ottaisi takaisin Pallohonka Oy, mutta tällaiseen skenaarioon on kovin vaikea uskoa. Espoolaisten uskottavuus on mennyt hyvän aikaa sitten.
Jos ja kun liittohallitus päättää täydentää Veikkausliigassa Hongan hyvin todennäköisesti tyhjäksi jättämän paikan, nokkimisjärjestyksessä seuraavana on KTP, joka haluaa taatusti nousta.
Täten pääkaupunkiseudun seura jeesaisi kotkalaiset sarjahissillä ylös jo toisen kerran kymmenen vuoden aikana.
Kotkalaisen fanikulttuurin kunniaksi tekee mieli sanoa, että tervetuloa!
Pekka Mäntylä
Twitter: @pjmant
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Ilvekselle kauden ensimmäinen Pirkanmaan herruus viime hetken maalilla
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Virallista: Xabi Alonso jättää Bayer Leverkusenin
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”