Sami Hyypiällä tyylikkäät jäähyväiset – ”Olen erittäin pahoillani”
Kuva: Getty Images
Brightonin managerin tehtävän jättänyt Sami Hyypiä kehuu vuolaasti seuraa sekä sen kannattajia.
Hyypiä aloitti Brightonin peräsimessä kesällä. Yhteinen taival tuli päätökseen noin puolta vuotta myöhemmin.
Brighton otti Hyypiän alaisuudessa vain kolme voittoa Championshipissa ja suomalainen teki tästä omat johtopäätöksensä: suunnanmuutos ei onnistuisi enää omin voimin.
Erostaan huolimatta mies on kiitollinen ajastaan Brightonissa.
– Haluan kiittää faneja, jotka ovat osoittaneet minulle tukensa minun aikanani täällä. Tämä on ihana seura ja fanit ovat iso, iso osa sitä, Hyypiä sanoo Brightonin verkkosivuilla.
Vaatimattomat tulokset olivat lopulta liikaa, mutta Hyypiä jätti seuran arvokkaalla tavalla.
– Tämä on ollut turhauttavaa meille kaikille, ja ennen kaikkea minulle, mutta Brightonin faneilta saamani tuki on ollut mahtavaa. Olen erittäin pahoillani siitä, etten ole pystynyt antamaan heille tuloksia, joita olisin halunnut antaa, Hyypiä harmittelee.
Lisäksi Hyypiä antoi erityiskiitokset valmennustiiminsä muille jäsenille Nathan Jonesille, Joaquin Gomezille ja Antti Niemelle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn