FIFA:n pelaajayhdistyksen tähdistövalinnat ihmetyttivät

FIFA:n tai tarkemmin ottaen FIFA:n pelaajayhdistyksen valitsema vuoden joukkue herätti monissa hämmästystä, kun se julkistettiin FIFA:n gaalassa maanantaina.
Ääniä olivat joukkuetta kasattaessa antaneet 20 000 jalkapalloammattilaista ympäri maailmaa, joten tässä on heidän demokraattinen näkemys. Se tuntuu kuitenkin poikkeavan reilustikin kannattajien ja muiden jalkapallon seuraajien näkemyksestä seuratessa sosiaalista mediaa.
Pari MM-floppia mahtui puolustuslinjaan
Tähdistökentällisen maalivahtina on itseoikeutetusti Manuel Neuer. Puolustuslinjassa sen sijaan on pari MM-kisoissa flopannutta pelaajaa, kun Brasilian karmeaa 1-7-lukemin tullutta romahdusta MM-välierässä Saksaa vastaan aitiopaikalta katsonut David Luiz on toisena topparina.
Myös Sergio Ramos, joka on valittu joukkueeseen oikeaksi pakiksi, oli tuuliajolla MM-turnauksessa. Ramos toki oli keväällä Real Madridin kantavia voimia, kun joukkue eteni Mestarien liigan voittoon.
Muut puolustajat ovat PSG:n ja Brasilian Thiago Silva sekä Saksaa ja Bayern Müncheniä edustava Philipp Lahm.
Keskikentällä kaksi on ylitse kolmannen
Keskikentän kolmikon muodostaa kesällä Bayern Münchenin Real Madridiin vaihtanut maailmanmestari Toni Kroos yhdessä Realista ManU:un lähteneen Angel di Marian (MM-hopea Argentiinan kanssa) sekä Andres Iniestan kanssa.
30-vuotias Iniesta on yhä eittämättä laatupelaaja, mutta viime vuoden näytöt eivät yllä kahden muun tasolle. Mies kuului Barcelonan avainpelaajiin, mutta joukkue ei voittanut mitään. Espanjan MM-turnaus puolestaan päättyi jo alkulohkoon, eikä siitäkään voi erityisiä meriittejä Iniestalle antaa.
Hyökkäyskolmikkona -kentällisessä ovat Cristiano Ronaldo, Lionel Messi sekä Arjen Robben. Ei sinänsä väärin, mutta missä ovat maailmanmestarijoukkueen edustavat.
Esim. Thomas Müller on esiintyi vahvasti MM-turnauksessa eikä seurapeleissäkään ole moittimista.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ranskan kaikkien aikojen maalipyssyn ura Jenkeissä päättyi sopimuksen purkuun: ”Pelityyli ei sopinut minulle”
- Helmarit niukkaan voittoon EM-kisojen avausottelussa
- FF Jaro tarjosi jättiyllätyksen HJK:n vieraana – ratkaisijaksi nousi 17-vuotias lupaus
- Napoli vahvistamassa hyökkäystään jälleen
- KTP hankki ruotsalaisen veljeskaksikon
- Virallista: Bayer Leverkusen teki ison hankinnan Liverpoolista
- Helmareille valtava takaisku EM-avauksen alla
- Skandaali Saksan yli 50-vuotiaiden sarjassa: Union Berlin syyttää paikallisvastustajaansa sopupelistä
- Uskomattomia tapahtumia Kolumbiassa: Valioliiga-legenda ei pystynyt enää juoksemaan, ampui silti joukkueensa mestaruuteen
- Inter-kapteeni Lautaro Martínez kurmotti joukkuekaveriaan medialle
- Ranskan kaikkien aikojen maalipyssyn ura Jenkeissä päättyi sopimuksen purkuun: ”Pelityyli ei sopinut minulle”
- FF Jaro tarjosi jättiyllätyksen HJK:n vieraana – ratkaisijaksi nousi 17-vuotias lupaus
- Uskomattomia tapahtumia Kolumbiassa: Valioliiga-legenda ei pystynyt enää juoksemaan, ampui silti joukkueensa mestaruuteen
- Napoli vahvistamassa hyökkäystään jälleen
- Virallista: Bayer Leverkusen teki ison hankinnan Liverpoolista
- KTP hankki ruotsalaisen veljeskaksikon
- Inter-kapteeni Lautaro Martínez kurmotti joukkuekaveriaan medialle
- Kommentti: Jalkapallomaailman järjestys horjui viime yönä, eikä ketään kiinnostanut – vielä
- Helmareille valtava takaisku EM-avauksen alla
- Puoli vuotta riitti: Cristiano Ronaldon aisapariksi isolla rahalla hankittu vahvistus siirtyy pois