HJK vahvisti maalivahtiosastoaan
Kuva: Getty Images
HJK on solminut kahden vuoden mittaisen sopimuksen nuoren maalivahtilupauksen Matias Sauramaan kanssa.
Sauramaa, 18, liittyi HJK:n harjoitusvahvuuteen jo tammikuun alussa joukkueen aloitettua harjoituskautensa. Kaksi edellistä kautta PK-35 Vantaata edustanut, 196 senttiä pitkä Sauramaa on pelannut urallaan kolme ykkösen ottelua PK-35:n riveissä. Viime kausi Sauramaalla meni loukkaantumisten takia piloille, mutta nyt nuori lupaus on jälleen pelikunnossa.
Viime kaudella ensimmäistä vuotta HJK:n maalivahtivalmentajana toiminut Ville Wallén on jo ehtinyt ennen tammikuutakin työskentelemään Sauramaan kanssa yhdessä. Wallén on valmentanut Matiasta Pohjois-Haagan yhteiskoulun aamutreeneissä jo toista vuotta ja tuntee nuoren lupauksen hyvin.
– Matias on tosi kova harjoittelija ja kaikesta huomaa että hänellä on suuri halu kehittyä ja tulla hyväksi maalivahdiksi. Ainakin kolme ensimmäistä viikkoa ovat menneet Matiaksen kanssa hyvin ja hän on pärjännyt täällä hienosti. Näen hänessä ehdottomasti potentiaalia kasvaa huippuveskariksi, Wallén kommentoi HJK:n kotisivuilla.
– Kuten kaikilla nuorilla maalivahdeilla, hänelläkin on vielä paljon kehitettävää ja siksi hänen suuri harjoitusintonsa on tärkeää. Perustorjuminen hänellä on hyvällä mallilla ja tietysti hän on ulottuva, iso maalivahti.
Pelaaja itse oli tietenkin innoissaan pääsystä hallitsevan Suomen mestarin riveihin.
– Tosi hyvät fiilikset siitä, että pääsin tekemään sopimuksen juuri Klubin kanssa ja siirtymään Suomen parhaaseen seuraan. Tunnen Ville Wallénin jo entuudestaan ja tiedän, kuinka hyvä valmentaja hän on. Uskon pääseväni hänen avullaan urallani paljon eteenpäin. Odotan paljon kahdelta seuraavalta vuodeltani HJK:n riveissä, Sauramaa kommentoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan