Pallohonka Oy:n yhteistyö Ykkösessä pelaavan PK-35 Vantaan kanssa tarkoittaa sitä, että Shefki Kuqi luotsaa seuraa ensi kaudella. Asian vahvistaa Pallohongan myyntijohtaja Jussi Honkaheimo Helsingin Uutisille.

Seuraa luotsasi viime kaudella päävalmentajana Jari Europaeus apuvalmentajansa Ilir Zenelin kanssa. Miehet saavat väistyä seurassa ainakin valmennusportaasta sillä Kuqin kakkosena jatkaa Jose Riveiro. Viime kauden kaksikon jatkaminen muissa tehtävissä seurassa on yhä mahdollista.

PK-35 Vantaalla on kahdeksan pelaajasopimusta, Pallohongalla puolestaan kymmenen, joten joukkueella on jo hyvä runko kasassa.

Pallohonka pyöritti vielä viime kaudella FC Honka ry:n lisenssillä ollutta Veikkausliiga-seuraa Espoossa, mutta yhteistyösopimus purettiin talvella. Liigapaikalle ei löytynyt uutta ottajaa, kun ehdolla ollut Esport ei ollut valmis ottamaan kontolleen raunioille jääneitä velkoja.

Näin ollen Espoossa ei pelata liigajalkapalloa ensi kaudella.