Tammikuun siirtomarkkinoilla soi suomalaisittain tuttu sävel. Odotukset olivat kovat, mutta kaivatut ja toivotut maisemanvaihdot ovat jäämässä vähiin. Parikymmentä vuotta sitten Topi Sorsakoski & Agents yhtye lauloi kappalessaan Yksi Ainoa Ikkuna niin osuvassa mollissa, että sen voisi sellaisenaan siirtää tähän päivään kuvaamaan suomalaispelaajien liikennettä tammikuun siirtoikkunassa: Talot kaupungin tuolla nään Sekä ikkunat nuo Niitä katsomaan vielä jään Tänne muistojen luo No, siirtoikkuna on auki vielä jokusen viikon, joten aikaakin vielä olisi. Ja joitain siirtoja on jo nähty ja tullaan vielä kokemaan – Markus Halsti matkasi MLS-liigaan ja eiköhän Tim Väyrynen sekä Berat Sadik vielä matkalaukkunsa pakkaa. Tässä vaiheessa nämä siirrot tuntuvat vain nappikaupalta, kun enemmänkin oli kiikarissa. Ajaxin toimistolla vedettiin jarrut pohjaan Niklas Moisanderin kohdalla, VVV-Venlo pitää Huuhkaja-veskari Niki Mäenpäätä edelleen Hollannin kakkostasolla ja vaikkapa HJK:n tähti Robin Lodin kohdalla on ollut hiljaista, vaikka nuorukainen pelasikin hyvin Eurooppa-liigassa syksyllä. Pettymyksistä huolimatta ehkäpä vielä joku yllätyssiirto nähdään. Tiedä vaikka Jere Uronen räjäyttäisi pankin. Sorsakoski laulaa tahdosta ”löytää unteni maa”. Suomalaisnimet saavat jatkaa todennäköisesti haaveilua ensi kesään asti ja odottaa sopimuksen umpeutumista. Ehkä sitten ensi suvena lauletaan duurissa. Jaakko Käyhkö
Twitter: @JaakkoKayhko

LUE MYÖS: