ManU-hyökkääjän agentti: ”Radamel Falcao pelaisi missä tahansa muualla täysiä minuutteja”
Kuva: Getty Images
ManU:un täksi kaudeksi lainalle AS Monacosta tulleen Radamel Falcaon oli alunperin uumoiltu solmivan lainan päätteeksi pysyvän sopimuksen seuraan. ManU:lla on mieheen 40 miljoonan punnan osto-optio, kertoo BBC Sport.
Falcao ei kuitenkaan ole odotusten mukaisesti pystynyt valloittamaan suurta roolia miehistössä ja on joutunut seuraamaan pelejä paljolti penkin puolelta.
Alkukauden vaisuus selittyy osin sillä, että mies oli toipunut vasta polvivammasta. Sittemmin mies on kärsinyt myös pohjevammasta. Minuutteja on kertynyt kaikkiaan 13 ottelussa, joissa on syntynyt kolme maalia.
Edellisessä pelissä, vaikka mies oli kunnossa, häntä ei nähty lainkaan kokoonpanossa. Louis van Gaalin mukaan syyt olivat taktiset.
28-vuotiaan kärkimiehen agentti vihjaakin, että ManU pesti voi loppua kauden päätyttyä.
– Hän pelaa jossain maailman kärkiseuroista, oli se sitten ManU tai joku muu seura, Jorge Mendes kertoi Sky Italialle.
– Tämä on varmasti vaikeaa ManU-faneille. Hän on yksi maailman parhaista, ja pelaisi täysiä minuutteja viikosta toiseen missä tahansa toisessa seurassa. Totuus on, että emme tiedä mitä hänen kanssa tapahtuu kauden päätyttyä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä