Messi: ”Kaikki on valetta”
Kuva: Getty Images
Barcelonan Lionel Messi on katkonut huhuilta siipiä sunnuntaina. Vasta viikko sitten seuran ympärille kasattiin kriisiä, kun joukkue kaatoi Real Sociedadille 0-1-lukemin. Pelaajan ja valmentajan Luis Enriquen välien kerrottiin olevan tulehtuneen.
Ehkä niin, mutta joukkue on sen koommin voittanut jo kaksi peliä. Sunnuntaina vieläpä selkäänsä sai toinen mestariehdokas Atletico MAdrid 3-1-lukemin. Barca-maaleista vastasivat Neymar, Luis Suarez sekä tietenkin Messi itse.
Valioliigan raharikkaiden Manchester Cityn ja Chelsean on huhuttu olevan valmiita lunastamaan Messin itselleen hurjalla 200 miljoonalla punnalla. Pelaaja vakuttaa olevansa tyytyväinen Barcelonassa.
– Minulla ei ole aikomusta lähteä täältä minkään seuran vuoksi, ei Chelsean, ei Manchester Cityn. Olen väsynyt ihmisten puhuisiin. En ole pyytänyt seuraa antamaan potkuja kenellekaan, BBC siteeraa.
”Meitä halutaan vahingoittaa”
Barcelona antoi lähtöpassit viime viikolla urheilujohtajalle Andoni Zubizarretalle. Myös avustajana toiminut, viime kauteen pelaajauransa päättänyt Carles Puyol jätti tämän jälkeen pestinsä. – Ihmiset kirjoittavat siten, että omistaisin seuran, mutta ei se niin mene. En pyydä ketään tekemään päätöksiä. Kaikki mitä asiasta on puhuttu ja kirjoitettu on valetta. Näillä asioilla halutaan vain vahingoittaa meitä [ulkopuolelta]. Meidän täytyy pysyä kaikesta huolimatta yhtenäisinä. Ottelun vähemmän pelannut Real Madrid johtaa sarjaa pisteen erolla Barcelonaan. Atletico on kolmas, neljä pistettä kärjestä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne