Niklas Moisander Ajaxista: ”Pelin täytyy parantua”
Kuva: Getty Images
Ajaxin ja Huuhkajien kapteeni Niklas Moisander on tyytymätön seurajoukkueensa kevätkierroksen alkuun. Ajax voitti ensimmäisen tauon jälkeisen ottelunsa ja toisessa pelissä hallitseva mestari pelasi maalittoman tasapelin Feyenoordin kanssa. Kippari Moisanderin mukaan näissä tuloksissa oli paljon onnea mukana.
– Feyenoordin kanssa meillä kävi tuuri. Se oli todella huono peli meiltä. Tasapeli oli meille hyvä tulos, sillä paljon heikommin olisi voinut käydä.
– Kevätkierroksen ensimmäisessä ottelussa voitimme Groningenin 2-0, mutta myös siinä ottelussa olimme huonoja. Pelimme täytyy ehdottomasti parantua ja nopeasti. Muuten putoamme mestaruustaistelusta, Moisander sanoo SuomiFutis-sivustolle.
Ajaxilla on alkamassa vaikeiden pelien putki. Kolmesta seuraavasta ottelusta olisi otettava hyvin pisteitä, muuten kevätkierroksen kahdella voitolla aloittanut PSV menee menojaan.
– Meidän eromme PSV Eindhoveniin on nyt kuusi pistettä eli PSV on ottanut pari pistettä eroa lisää. Meillä ei ole varaa pudotella pisteitä juurikaan enää. Juuri tällä hetkellä tilanne on hankala, sillä pelimme ei kulje ja sairastuvalla on turhan paljon väkeä.
– Pelaamme sunnuntaina aina vaikean vierasottelun Vitesseä vastaan. Sitten tulee AZ. Meillä ei ole aikaa odotella, että peli loksahtaa kohdalleen vaan sen on tapahduttava nyt, Moisander painottaa.
Ajaxin putoaminen kuuden pisteen päähän kärjestä on aiheuttanut amsterdamilaismediassa paljon kritiikkiä. Lähes koskemattomana pidetty valmentaja Frank de Boer on ollut pääosin kritiikin kohteena.
– Aika uskomatonta, että media hyökkää nyt Frankia vastaan. Pari huonompaa peliä riitti tähän. Nyt meidän täytyy kentällä vaimentaa tuo kritiikki, Huuhkaja-kippari sanoo.
– Voitto sunnuntaina pitäisi meidät hyvissä asemissa. Sunnuntain peli on siis hyvin tärkeä meille, kokonaistyörauhankin kannalta.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa